Uutisia :::


Irbe selvä ykkönen

Useimmat odottivat San Jose Sharksien ykkösmaalivahdin paikasta kovaa kamppailua Jimmy Waiten ja Arturs Irben välillä. Useimmat pitivät Jimmy Waitea ykkösmaalivahtina tämän tultua Chicagosta, mutta latvialainen Irbe on osoittanut Waitelle viltin paikan myös San Josessa. Irbe oli San Josen tukipilari mm. sen voittaessa vieraissa New Jerseyn ja Washingtonin marraskuussa.

Sharkseilla on yhä maalintekovaikeuksia, mutta Irbe uskoo niidenkin pian hälvenevän. - Kyllä se siitä, sanoo 26-vuotias verajänvartija. - Tiedän, että tilanne muuttuu. Pelaajamme saavat enemmän itseluottamusta ja maalit seuraavat sitä. Irben vahvat pelit saavat lisäpotkua siitä, että hän pelaa samalla uutta sopimusta itselleen. Sharks tulee luultavasti tarjoamaan hänelle uutta, kolmevuotista sopimusta, joka takaisi hänelle noin kahden miljoonan vuositulot.

??.??.1993


Irbe pelaa palapeliä

San Jose Sharksin latvialainen maalivahti Arturs Irbe paljastaa rentoutuvansa maalivahdin työnsä lomassa kokoamalla palapelejä. - Pidän yli tuhannen palan palapeleistä, koska niiden kokoaminen kehittää keskittymiskykyä, sanoo Irbe, joka näkee myös oman taistelutilanteensa jonkinlaisena palapelinä. - Siinäkin on saatava palat asettumaan oikeille paikoilleen, Irbe toteaa.

Hänen viimeisin suuri haasteensa oli elefanttia esittävä jättipalapeli - ja pahat kielet sanovatkin, että juuri valtavaa elefanttia Sharks olisi tarvinnut maaliinsa tällä kaudella. Irben hyvästä maalivahdintyöstä huolimatta San Josesta nimittäin tuli vuoden alussa ensimmäinen NHL-joukkue, joka päästi maaliinsa yli 200 vastapuolen laukausta.

??.??.1993


1994 Playoffs

Irben ansiota me olemme Playoffseissa. Minusta hän on paras maalivahti NHL:ssä nyt. Hän on yksi syy meidän menestyksemme. Sanoi Kevin Constantine, Sharks valmentaja.

"IRBE, IRBE, IRBE!" huutoja kaikui useasti San Jose Areenassa kun Irbe johdatti Sharksia ensimmäistä kertaa Playoffseihin. Sharks ja Irbe oli lähellä viedä joukkueensa läntisen konferenssin finaaliin, sitä ennen yllätti tiputtamalla seitsemänellä pelissä jatkoajalla Detroit Red Wingsiä. Ikimuistoinen maali kun Chris Osgood harhaili maalin takana.

??.??.1994


1995 Playoffs

San Jose Sharks jatkoon ensimmäisessä sarjassa Calgary Flamesia vastaan, voitoin 4-3. San Jose iski voittomaalin jatkoajalla. Detroit tiputti Sharksin voitoin 4-0. Arturs Irbe ja Wade Flaherty pelasivat kummankin 7 ottelua pudotuspeleissä.

??.??.1995


Irbe valokeilassa

Arturs Irbellä on paineita uuden kauden alkaessa hänen jouduttua keväällä Wade Flahertyn syrjäyttämäksi. Itse 28-vuotias suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti. Hän on tottunut tekemään paljon töitä varmistaakseen pelipaikkansa. Olen tilanteessa, jossa olen ollut monesti aikaisemminkin, Irbe sanoi. Tottakai olisin toivonut olevani selkeä ykkösvalinta, mutta sitä varten täytyy olla parempi kuin muut. Irbe lisäsi, että viime kauden suuret muutokset Sharks-joukkueessa vaikeuttivat hänen peliään. Joukkue muuttui ja se huolestutti minua. Annoin sen vaikuttaa peliini, sanoi Irbe, joka pahimillaan joutui kokemaan 8 peräkkäistä kotitappiota. Irben kilpailija San Josen ykkösmaalivahdin paikalle on vuotta nuorempi Wade Flaherty, joka pelasi 18 ottelua viime kaudella, kun Irbe pelasi 38.

??.09.1995


Irben uusi joukkue on Dallas Stars

San Jose Sharks luopui Arturs Irbestä ennen NHL:n kauden alkua. Irbe siirtyi Dallas Starsiin Elokuun 19. päivänä 1996. Irbe oli vapaa-agenttina. Yhden vuoden sopimuksella Arturs saa palkkaa 400,000 $. Irbe pelasi viimeisen ottelun Sharksin paidassa Calgaryä vastaan 12. Huhtikuuta, 1996

??.08.1996


Irbelle revanssia

Arturs Irbe janosi revanssia saatuaan lähdöt San Jose Sharksista. Viiden Sharks-kauden jälkeen hän allekirjoitti sopimuksen Dallas Starsin kanssa viime syksynä, ja keskikertaisen alkukauden jälkeen hän on löytänyt hyvän vireen kauden toisella puoliskolla. Tästä iloitsee myös Ken Hitchkock. Uudelleensyntynyt Irbe oli juuri mitä Dallas tarvitsi Andy Moogin loukkaantumisen jälkeen.

- Olen pelannut paljon paremmin ja paremmalla itseluottamuksella All-Star tauon jälkeen, Irbe sanoo. Itseluottamukseni ei ole ollut näin korkealla San Josen loistokauden jälkeen. Loistokaudella Irbe tarkoittaa kautta 1993/94, jolloin hän aloitti maalissa 74:ssa ottelussa (eniten koko liigassa) ja oli voitokas 30:ssa ottelussa päästaen 2.84 maalia ottelua kohden. Tämän jälkeen alkoi alamäki - niin Sharksille kuin Irbellekin.

Irbe itse kertoo kilpailun Roman Turekin kanssa sytyttäneen hänet kauden puolivälissä. Dallas antoi Turekin aloittaa muutaman ottelun Moogin ensimmäisen loukkaantumisen aikana, ja hän pelasi hyvin. - Tämä oli luultavasti parasta minulle, Irbe sanoo. - Roman painosti minua, ja luulen että hän painosti Andyakin. Lehdissä kirjoitettiin muutamia asioita joista en pitänyt, mutta se sytytti minut taistelemaan. Se on auttanut minua pääsemään tämänhetkiseen asemaani.

Irbellä on ollut taipumus päästää helppoja maaleja aikaisin otteluissa, mutta tämäkin on muuttunut viime aikoina. Tästä syystä joukkue on alkanut taistelemaan paremmin hänen maalin edustalla. - Hän on tehnyt hyvää työtä tullessaan sisään, ja me olemme onnistuneet ottamaan johdon otteluissa, Ken Hitchkock sanoo. - Kun johdamme ottelua pelaamme aivan eri lailla kuin aikaisemmin hänen olessa maalissa.

Irbe on erittäin optimistinen pudotuspelien kannalta. Hänen aikaisempi menestys pudotuspeleissä NHL:ssä ja myös IHL:ssä takaavat, että itseluottamus on kunnossa. - Kokemukseni kautta olen oppinut, että tärkeintä on koko joukkueen taistelu saman tavoitteen eteen. Juuri tästä joukkueessamme on kyse. Joukkuehenkemme on aivan mahtava. Arturs Irbe toteaa.

??.03.1997


Irbe Vancouver Canucksiin

Kun ennen kauden alkua Dallas Stars alkoi jahdata Ed Belfouria niin Irbeä treidatiin Vancouveriin Elokuun 25. päivänä 1997. Irbe oli free-agenttina. Samassa kaupassa Grant Ledyard meni myös Vancouveriin. Irben vuoden sopimuksen palkaa on 775,000 $.

??.08.1997


Kolme maalivahtia taistelevat pelipaikasta

Taistelu ykkösmaalivahdin paikasta Vancouverissa on kovaa, koska seuralla on riveissään kolme hyvää NHL-maalivahtia. Vastustajat syyttävät kaiken lisäksi Arturs Irbeä pelaamisesta liian leveillä suojuksilla, joten maalivahdin paikalla on ahdasta Vancouverissa! Kirk McLean ja Corey Hirsch taistelivat ykkösvahdin paikasta koko viime kauden. Nyt he ovat saaneet vielä yhden kilpailijan, kun Irbe siirtyi Dallasista Vancouveriin free-agenttina. Yksi kolmikosta joutuu sivuun, ja tähän mennessä kaikki viittaa siihen, että Hirsch olisi se mies. Hän oli saatavana waiver-draftissa, mutta mikään seura ei haiunnut häntä. Näin hän siis jatkaa Vancouverissa kolmosmaalivahtina.

- Ei mikään yllätys, hän itse sanoi. - He päättävät, en minä. Mutta kai minä voisin yhtä hyvin asua jossain toisessa kaupungissa. Huhujen mukaan McLeanin ja Hirschin väiit eivät koskaan olleet erityisen lämpimät, eikä McLeanin kommentit tästä asiasta ole lainkaan yllättäviä. Hän kehuu Irbeä!

- Pidän tavasta jolla Arturs pelaa, ja pidän hänen asenteestaan, McLean sanoo. - Hänellä on itse asiassa hyvin samanlainen pelityyli kuin minulla. Kirk McLeanilla ei ole mitään suunnitelmia muuttaa. 31-vuotias on pelannut Vancouverissa yli 10 kautta, ja on päättänyt vallata takaisin paikkansa kiistattomana ykkösmaalivahtina.

- Valmentajaporras voi tehdä mitä haluaa, mutta minun suunnitelmani on pysyä täällä urani loppuun asti. Minulla ei oie suunnitelmia muuttaa, McLean sanoo.

Irbellä sen sijaan riittää tarpeeksi selittämistä kiistaessaan syytökset, joiden mukaan hän käyttäisi liian leveitä suojuksia. - Ne ovat valkoiset, ja näyttavät siksi leveämmiltä, hän sanoo. Irbe itse on vain 170 senttiä pitkä ja painaa alle 80 kiloa, ja myos tämä saa suojukset näyttamään isommilta. Mutta ne ovat siis täysin lailliset. - Käytin laillisia suojuksia koko viime kauden, mutta myös silloin vastustajat valittivat, sanoo Arturs Irbe.

??.??.1997


Tähdistöottelu 1998

Tähdistöottelu pelataan Vancouverissa 18. tammikuuta uudella muotilla. Pelissä kohtaavat Pohjois-Amerikka ja Muu maailma. Perinteisesti ottelussa ovat taistelleet NHL:n itälohko vastaan länsilohko.

Ykkösviisikon keskushyökkääjä on Coloradon ruotsalainen Peter Forsberg. Saku Koivu sai ääniä kolmanneksi eniten. Puolustajiksi äänestettiin Coloradon latvialainen Sandis Ozolinsh ja Detroitin venäläinen Vjatsheslav Fetisov. Maalia suojelee Buffalon Tshekki Dominik Hasek.

Kanadalaisten ja amerikkalaisten äänirohmujen nimet julkistetaan tiistaina. Muut kentälliset julkistetaan 5. tammikuuta. Joukkueiden johto valitsee niiden pelaajat.

Näin äänestettiin Muun maailman pelaajia:

Maalivahdit: 1) Dominik Hasek Buffalo (Tshekki) 396 786 ääntä, 2) Nikolai Habibulin Phoenix (Venäjä) 199 224, 3) Tommy Salo NY Islanders (Ruotsi) 105 740, 4) Olaf Kolzig Washington (Saksa) 104 281, 5) Arturs Irbe Vancouver (Latvia) 101 454.

Puolustajat: 1) Sandis Ozolinsh Colorado (Latvia) 325 856, 2) Vjatsheslav Fetisov Detroit (Venäjä) 266 366, 3) Nicklas Lidström Detroit (Ruotsi) 256 219, 4) Ulf Samuelsson NY Rangers (Ruotsi) 135 886, 5) Darius Kasparaitis Pittsburgh (Venäjä) 133 573...7) Janne Niinimaa Philadelphia 98 122...10) Jyrki Lumme Vancouver 79 839...13) Teppo Numminen Phoenix 59 228.

Keskushyökkääjät: 1) Peter Forsberg Colorado (Ruotsi) 317 883, 2) Sergei Fedorov Detroit (Venäjä) 166 220, 3) Saku Koivu Montreal 104 721, 4) Mats Sundin Toronto (Ruotsi) 88 712, 5) Robert Holik New Jersey (Tshekki) 81 74.

Laitahyökkääjät: 1) Jaromir Jagr Pittsburgh (Tshekki) 449 582, 2) Teemu Selänne Anaheim 366 145, 3) Pavel Bure Vancouver (Venäjä) 243 135, 4) Zigmund Palffy NY Islanders (Slovakia) 140 982, 5) Daniel Alfredsson Ottawa (Ruotsi) 107 058.

30.12.1997


Irbe Carolina Hurricanesiin

Ennen kauden alkua Carolina Hurricanes on tehnyt sopimuksen Latvialaisen Arturs Irben kanssa Syyskuun 10. päivänä 1998. Irbe siirtyi Carolinaan Vancouverista vapaa-agenttina. Yhden vuoden sopimuksen hinta oli 550 000 dollaria.

??.09.1998


Hurricanes menestyy

Carolina Hurricanes menestys on johtunut suureksi osaksi hyvästä maalivahtipelistä. Trevor Kidd aloitti epävarmasti. Sen jälkeen Irben tultua maalin suulle, tilanne paransi huomattavasti. Irbe valittiin muun muuassa viikon NHL pelaajaksi.

Hänellä oli selitys siihen miksi hänen pelinsä on sujunut niin hyvin. - Syy on yksinkertaisesti se että saan peliaikaa. Joissakin seuroissani en saanut tarpeeksi peliaikaa ja se on ollut turhauttavaa. Ja nyt olen löytänyt seuran, Carolinan.

Irbe kiittää Mike Keenania, kovalla valmennus tyylillä sai hänet jälleen uskomaan itseensä viime kaudella Vancouverissa. Arvostan myös todella paljon Paul Mauricen tyyliä valmentaa. Hän on huomattavasti rauhallisempi kuin Keenan.

??.12.1998


Tähdistöottelu 1999

Arturs Irbe oli muu maailman maalivahtien äänestyksessä kolmas (30 083 ääniä). Eli Irbe pääsee mukaan Tähdistöotteluun. All-Star ottelu pelataan Tampa Bayssa, Ice Palace. Pohjois-Amerikkalaiset pelaajat kohtaavat muun maailman joukkueen.

??.??.1998


Gretzky loisti tähdistöpelissä

Wayne Gretzky kipparoi pohjoisamerikkalaiset NHL-pelaajat 49:nnen All Stars-ottelun voittoon maanantain vastaisena yönä Suomen aikaan. Muun maailman kerma taipui Floridan Tampassa 20 000 katsojan edessä maalein 8-6 (4-1, 3-3, 1-2). Maalin ja kaksi syöttöpistettä kasannut Gretzky valittiin kolmannen kerran tähdistö-ottelun parhaaksi pelaajaksi.

Muun maailman joukkueen maalivahtina aloittanut Buffalon ihmemies Dominik Hasek pohti ennen näytöstä, että hänen joukkueellaan on parempi hyökkäysvoima kuin isännillä, mutta puolustuksessa amerikkalaiset ovat vahvempia. Hasek nöyrtyi avauserässä neljästi, kun hänen joukkuetoverinsa yllättivät Martin Brodeurin kerran.

Mike Modano yllätti Hasekin ensi kertaa ajassa 4.09. San Josen saksalainen Marco Sturm, yksi maailmantähtien yhdeksästä ensikertalaisesta, tasasi 1-1:een reilut viisi minuuttia myöhemmin. Loput avauserästä vierähti amerikkalaisten vyöryttäessä hyökkäyksiään kohti Hasekia.

- Minun olisi pitänyt pysäyttää kaksi kolmesta ensimmäisestä laukauksesta, se muutti asetelman. He pääsivät niskan päälle, Hasek tuumi.

Muiden tavoin Hasek tietää, ettei näytösluonteisessa koitoksessa paineta hampaat irvessä. Me näytimme olympialaisissa, miten hyviä eurooppalaiset pelaajat ovat. Toivon, ettei tätä oteta liian vakavasti, Hasekin piti muistuttaa.

Pohjois-Amerikan ryhmä karkasi toisen erän alussa jo 6-1 -johtoon. Hasekia toiseen erään seurannut Arturs Irbe etsi kiekkoa kahdesti maalistaan alle puolentoista minuutin.

Irbe-Jashin-Selänne

Toista erää ehti kulua kaksi minuuttia, kun Irbe teki All Stars -historiaa. Irben avaus löysi tiensä Aleksei Jashinin kautta Teemu Selänteelle. Selänteen napakka nosto maalin kattoon ohitti Brodeuria isäntien tolppien välissä seuranneen Ron Tugnuttin.

Irbelle merkitty syöttöpiste oli kaikkien aikojen ensimmäinen maalivahdin tehomerkintä tähdistö-otteluissa. Selänteelle 6-2-kavennus oli tähdistöpeleissä kuudes osuma ja neljäs kahden vuoden sisään.

Päätöserän alussa Mats Sundin sivalsi 7-5:een Öhlundin oivasta syötöstä. Dallasin puolustaja Darryl Sydor ja venäläinen Sergei Zubov viimeistelivät loppunumerot 8-6:een.

Tiistaina 38 vuotta täyttävä Gretzky sai parhaan pelaajan palkinnoksi auton, jonka aikoo pitää.

- Urani aikana olen saanut palkinnoksi yhtä ja toista, myös autoja. En ole tainnut säilyttää yhtään palkintoautoista. Tämän pidän muistoesineenä, Gretzky sanoi.

25.01.1999


Irbe teki historiaa

Wayne Gretzky kipparoi pohjoisamerikkalaiset NHL-pelaajat 49:nnen All Stars-ottelun voittoon maanantain vastaisena yönä Suomen aikaan. Muun maailman kerma taipui Floridan Tampassa 20000 katsojan edessä maalein 8-6 (4-1, 3-3, 1-2). Maalin ja kaksi syöttöpistettä kasannut Gretzky valittiin kolmannen kerran tähdistö-ottelun parhaaksi pelaajaksi.

Toista erää ehti kulua kaksi minuuttia, kun Irbe teki All Stars-historiaa. Irben avaus löysi tiensä Aleksei Jashinin kautta Teemu Selänteelle. Selänteen napakka nosto maalin kattoon ohitti Brodeuria isäntien tolppien välissä seuranneen Ron Tugnuttin.

Irbelle merkitty syöttöpiste oli kaikkien aikojen ensimmäinen maalivahdin tehomerkintä tähdistö-otteluissa. Selänteelle 6-2-kavennus oli tähdistöpeleissä kuudes osuma ja neljäs kahden vuoden sisään.

25.1.1999


TOP-16 maalivahdit

Maalivahtivalmentaja Stefan Lunner rankkasi 16 parhaat NHL-maalivahdit Pro Hockey lehdessä. Arturs Irbe oli 8:s.

Pro Hockey, 5-6/1999


Carolina Hurricanes play-offseihin

Carolina Hurricanes pääsi ensimmäistä kertaa seitsemän vuotteen pudotuspeleihin. Hurricanes putosi kuintenkin ensimmäisen kierroksen sarjan 2-4 Boston Bruinsille.

Sen jälkeen Irbe lähti MM-kisoille pelamaan Latvian puolesta. Irbe lähti kesken MM-kisoista P-Amerikkaan hautajaisiin. Koska Irben seurakaveri Steve Chiasson ajoi itsensä hengiltä. Hänellä oli tuntuvasti promilleja veressä päätösjuhlien jälkeen.

- Se oli sanoinkuvaamaton trageria, manageri Jim Rutherford sanoi.

??.05.1999


Latvia löi Ranskan maalijuhlissa

Latvia ja Ranska järjestivät varsinaisen maali-ilottelun B-lohkon kamppailussa. Loppusummerin soidessa taululla komeilivat Latvian voittolukemat 8-5.

Kaksi ensimmäistä erää joukkueet tekivät maaleja vuorotellen. Kolmanteen erään lähdettiin Ranskan johtaessa 5-4. Latvia onnistui päätöserässä neljästi ja vei pisteet.

Ensimmäistä kisaotteluaan Latvian maalissa pelannut Vancouverin Arturs Irbe ei varsinaisesti loistanut avauksessaan. Ensimmäisessä erässä seitsemästä laukauksesta maaliin meni kolme ja toisessa kahdeksasta kaksi. Päätöserässä Irbe torjui kaikki neljä ranskalaislaukausta. Torjuntaprosentiksi tuli vaatimattomat 78,3.

Jos Irbellä oli vaisu ilta, toista oli Lukossa pelaavan Aigars Ciprussin otteet. Hyökkääjä paukutteli kolme osumaa Francois Gravelin taakse.

04.05.1999


Itävalta tyrmäsi Latvian toiveet jo avauserässä

Itävallan vahva ote avauserässä takasi joukkueelle voiton Latviasta jääkiekon MM-kisojen Hamarin ottelussa lauantaina. Itävalta onnistui neljästi maalinteossa jo 12 minuutissa. Loppunumerot olivat 5-2 (4-1,0-1,1-0).

Alkulohkojen kolmoset (neljä joukkuetta) pelaavat pääsystä ensi vuoden maailmanmestaruuskisoihin Venäjälle. Jatkosarjan kaksi parasta saa MM-armon, kun kaksi heikointa joutuu marraskuussa jatkokarsintaan.

Latvialla oli pulmia maalivahtipelissään. Ykkösvahti Arturs Irbe palasi kesken kisojen takaisin Yhdysvaltoihin osallistuakseen Carolina Hurricanes -joukkueen pelikaverinsa Steve Chiassonin hautajaisiin. Chiasson kuoli auto-onnettomuudessa sunnuntaina.

Latvian maalissa pelasi lauantaina Juris Klodans, mutta mies oli jo avauserässä vaikeuksissa.

Latvian maaleista vastasivat viime kaudella Rauman Lukossa pelanneet Leonids Tambijevs ja Aigars Cipruss.

08.05.1999


Buffalolle vihdoin voitto

Vasta kauden kahdeksas ottelu toi viime kevään Stanley Cup -finalistille ensimmäisen täyden pistepotin. Buffalo kukisti kotonaan Carolinan maalein 7-3. Iso kiitos voitosta kuuluu vieraiden vaisuille maalivahdeille. Carolinan Sami Kapanen urakoi kaksi maalia.

Carolinan Arturs Irbe päästi avauserässä taakseen 13 laukauksesta kolme ja sai tehdä tilaa Eric Fichaudille. Paljoa tilanne ei tästä kohentunut. Fichaud torjui 15 laukauksesta vain 11.

Buffalon Martin Biron oli kiekon tiellä 17 kertaa Dominik Hasekin lämmittäessä vaihtopenkkiä.

Sami Kapanen nosti vieraiden toiveita kavennusmaalillaan (3-2) toisen erän alussa. Taiturin kauden kuudes osuma (7-3) oli enää laiha lohtu Carolinalle.

23.10.1999


Irbeä ei pysäyttänyt kuume eikä Rangers

NY Rangers ei ollut Carolinan Arturs Irben ainoa vastus hänen pelatessaan kauden kolmannen nollansa. Irbe piti maalinsa puhtaana kuumeesta huolimatta ja Hurricanes kukisti Rangersin niukasti 1-0.

- Olin yöllä aika kuollutta lihaa. Tiesin ettei kroppani ole parhaassa vedossa, mutta se oli vain hyvä asia. Olin tarkempi, enkä pelannut niin tyhmästi kuin joskus saatan tehdä.

Ainokainen syntyi toisessa erässä Andrei Kovalenkon yksilösuorituksesta. Mies löysi paikan Rangersin maalilta puolustajan roikkumisista huolimatta ja nosti kiekon yläkulmaan.

- Upea maali. Häntä ei turhaan kutsuta Tankiksi, Carolinan kapteeni Ron Francis kehui.

10.01.2000


Carolina nappasi tärkeät pisteet

Carolina Hurricanes taistelee ankarasti pudotuspelipaikasta. Arturs Irben nollapeli ja Bates Battaglian maali ajassa 1.18 toivat 1-0 voiton Philadelphiasta.

Kun itäisen konferenssin joukkueilla on 3-4 ottelua jäljellä, Carolina nousi pudotuspeliviivan yläpuolelle. Buffalo ja Montreal ovat vain pisteen päässä.

Irbe torjui 31 laukausta, joista 17 avauserässä. Heidän maalivahtinsa oli joka paikassa. Emme päässeet paluukiekkoihin, Philadelphian valmentaja Craig Ramsay sanoi.

03.04.2000


Carolinan Irbe viikon pelaaja

Carolina Hurricanesin maalivahti Arturs Irbe nimettiin NHL:n viime viikon parhaaksi pelaajaksi. Valinta viikon parhaaksi on Irben uran neljäs.

Irbe torjui viikon aikana pelaamistaan neljästä ottelusta kolme voittoa, yhdessä pelissä tuli tappio.

Irben viikon torjuntakeskiarvo oli 1,75 maalia/ottelu. Torjuntaprosentiksi muodostui 93,3.

Muita ehdokkaita viikon parhaaksi olivat Coloradon maalivahti Patrick Roy ja Phoenixin sentteri Travis Green.

04.04.2000


Carolina ei pääsyt pudotuspeleihin

Yksi ainoa piste Carolina jäi pudotuspeliviivan alle. Viimeisessä pelissä voitto riitti Carolinalle, jos Buffalo häviäisi pelinsä. Carolina voitti, mutta Buffalo pelasi tasan. Niin alkoi kesäloma.

Menetty pudotuspelipaikka kirpaisi Carolinan omistajaa, Peter Karmanos joka uskoo hävineensä 12-15 miljoonaa dollaria tällä kaudella.

Tiettävästi Arturs Irbe suuntaa kesälomansa sijaan MM-kisoihin.

??.04.2000


Ruotsi kaksi maalia Latviaa parempi

Ruotsin ja Latvian ottelu oli kahden huippumaalivahdin kohtaaminen. Latvian Arturs Irbe sai antautua kolmesti, Ruotsin Tommy Salo vain kerran.

Edmontonin NHL-ammattilaisen Salon lisäksi Ruotsin joukkueen hahmoiksi nousivat Elitserienissä kiekkoilevat pelaajat. Avausmaalin iski Tukholman AIK:n Kristian Gahn ajassa 7.50. Esityön tekivät MoDon kaksoset Henrik ja Daniel Sedin.

Vajaata minuuttia myöhemmin Frölundan Kristian Huselius käytti hyväkseen Latvian puolustuksen kiekon hukkaamisen oman maali edessä ja vei Ruotsin 2-0 –johtoon.

Sinikeltaisten kolmannen maalin takana olivat avausmaalin miehet. Nyt viimeistelijänä oli Daniel Sedin ja syöttäjinä Gahn ja Henrik Sedin. 3-0 syntyi ajassa 31.00.

Latvian kavennuksen teki aivan toisen erän loppuun Björklövenissä pelaava Aleksandrs Belavskis.

Kolmannessa erässä ei enää nähty maaleja. Latvia pystyi painamaan peliä Ruotsin päätyyn, mutta Tommy Salo oli erehtymätön.

30.04.2000


Tambijevs Latvian sankari

Rauman Lukossa pelaava Leonods Tambijevs oli Latvian sankari, joukkueen kaataessa Ukrainan 2-1. Voitto varmisti sen, että Latvia pelaa jatkossa mitaleista, Ukraina sarjapaikasta. Latvian maalivahti Arturs Irbe antautui vain kerran.

Ukraina aloitti ottelun maalinteon ensimmäisen erän puolivälissä. Vitali Litvinenko onnistui viemään Ukrainan johtoon ylivoimalla.

Latvian maalivahti Arturs Irbe torjui erässä ainoastaan kaksi kertaa. Ukrainan Igor Karpenkolle tuli torjuntoja viisi.

Latvia kavensi Harjsi Vitolenkon maalilla, kun toista erää oli pelattu 2.09. Syötön ylivoimamaaliin antoi Tambijevs. Pelin voitto-osumaa saatiin sitten odotella kolmannen erän loppupuolelle. Ajassa 54.08. Tambijevs otti itselleen sankarin viitan iskemällä kiekon ohi Karpenkon.

04.05.2000


Maalivahti Arturs Irbe oli Latvian sankari Venäjän kaadossa

Latvia kukisti urhean puolustustaistelun jälkeen Venäjän 3-2. Latvian sankari oli maalivahti Arturs Irbe, joka torjui 37 laukausta.

Maalittoman avauserän jälkeen Latvia siirtyi 1-0 –johtoon Aleksandrs Belavskisin ylivoimamaalilla, kun toista erää oli pelattu 1.58. Venäjän tasoitus syntyi toisen erän Oleg Petrovin tekemänä ajassa 34.16.

Tämän jälkeen ratkaisijaksi nousi Aleksanders Semjonovs, joka hiljensi kotiyleisön kaksi kertaa alle kahdessa minuutissa. 2-1 –johtomaali syntyi ajassa 36.36 ja 3-1 taasen ajassa 38.36.

Latvian kolmannen maalin jälkeen maalivahti Ilja Brizgalov luisteli vaihtoaitioon ja tilalle tullut Egor Podomatski pitikin sitten nollan.

Pavel Bure nosti isäntien toiveita vielä kolmannen erän päätteeksi. Erää oli tuolloin jäljellä enää 35 sekuntia.

Eroaako Jakushev?

Tappio vahvisti edelleen veikkailuja, joiden mukaan Venäjän valmentaja Aleksander Jakushev olisi eroamassa. Käskijä joutui itse vastaamaan kysymykseen jatkostaan Latvia-ottelun jälkeisessä tiedotustilaisuudessa.

- Tällaisten tulosten jälkeen eroaminen olisi kyllä oikea päätös, Jakushev ilmoitti antamatta kuitenkaan lopullista päätöstä. Venäläiset lehtimiehet kysyivät vakavanaamaisina joukkueen kapteenilta Pavel Burelta, pelasiko hän ja joukkuetoverit todella täysin tehoin.

- Jos uskotte, ettemme pelanneet, niin ok, se on teidän johtopäätöksenne, mutta minä en vahvista sitä. Olemme antaneet 100 prosenttia kaikissa otteluissa, Bure vastasi.

Latvian suurimpiin sankareihin lukeutunut Aleksandr Beljavski oli toista mieltä. Venäläispelaajilla on suuret tulot, mutta he eivät syty pelaamaan, hän heitti.

Venäjän jatkopaikka lähes teoreettinen

Maaliton kolmas erä tarkoitti sitä että Venäjän pistetili E-lohkossa on edelleen puhdas nolla.

Kuuden joukkueen lohkosta neljä pääsee puolivälieriin. Venäjällä on vielä kaksi ottelua jäljellä. Niissä joukkue kohtaa Valko-Venäjän ja Ruotsin. - Olemme joutuneet vaikeaan paikkaan, mutta teemme parhaamme, Bure lupasi.

Jatkopaikka edellyttää voittoa molemmista. Tämäkään ei välttämättä riitä, sillä tasapisteissä esimerkiksi Sveitsin ja Latvian kanssa Venäjä jää heikoimmaksi.

Riian kaduilla juhlittiin

Tuhannet latvialaiset täyttivät maan pääkaupungin Riian kadut, kun entisen Neuvostoliiton itsenäistynyt maa oli tehnyt jääkiekkohistoriaa voittaessaan MM-kisoissa Venäjän.

Kesti vain muutamia minuutteja pienen haastajan voiton ratkeamisesta lajin suurmaasta, kun ensimmäiset sadat ryntäsivät ulos heiluttaen Latvian lippuja. Monilla oli maalattu maan lipun värit kasvoihin, kun väkijoukko alkoi kerääntyä kaupungin keskustaan vapauden patsaalle.

Parlamenttitalossa äänestys maan uudesta hallituksesta viivästyi, kun edustajat kerääntyivät televisioiden ääreen seuraamaan ottelun päätösminuutteja.

Torstaina Latvia oli juhlinut itsenäisyytensä 10-vuotista taivalta vapauduttuaan Neuvostoliiton 50-vuotisesta ikeestä.

Kun väentungos kasvoi, lähti spontaani kulkue laulaen kansallislaulua liikkeelle kohti läheistä Venäjän suurlähetystöä.

Poliisi piti joukon riittävän kaukana rakennuksesta, mutta ei ilmoituksensa mukaan pidättänyt ketään. Silminnäkijöiden mukaan syntyi kuitenkin useita pienempiä nujakointeja latvialaisten ja venäläisten nuorten välillä.

05.05.2000


Latvian vuoro nöyryyttää Venäjää

Venäjä koki uusimman kolauksen perjantaina häviämällä kotikisoissaan Latvialle E-jatkolohkon ensimmäisessä pelissä 2-3 (0-0, 2-3, 0-0). Venäjän mahdollisuudet jatkoonpääsylle ovat enää hyvin minimaaliset. Isäntien voittosarakkeessa killuu edelleen pyöreä nolla, kun jäljellä on enää kaksi ottelua.

Latvian suurimpiin sankareihin lukeutunut Aleksandr Beljavski oli toista mieltä. - Venäläispelaajilla on suuret tulot, mutta he eivät syty pelaamaan, hän heitti.

Irben elämän odotetuin ottelu

Paras latvialaispelaaja oli kuitenkin maalivahti Arturs Irbe, joka torjuu työkseen NHL-joukkue Carolinassa. Irbe torjui Venäjän 39 laukauksesta 37 ja oli ottelun jälkeen kuin hurmiossa.

- Olen 33-vuotias ja olen elänyt 33 vuotta vain tätä ottelua varten. Voisin vaikka puolittaa elinaikani siitä hyvästä, että sain kokea juuri tämän, Irbe hehkutti.

6.5.2000


Irbe pelasti Latvialle pisteen

Latvian pelit sujuvat hyvin MM-turnauksessa. USA:n ja Latvian kamppailussa maalivahdit olivat ratkaisevassa roolissa. Latvialaisvahti torjui 1-1 päättyneessä ottelussa peräti 36 laukausta.

Latvian maalin teki Ilveksessä pelaava puolustaja Rodrigo Lavins. Osuma syntyi ylivoimalla ajassa 6.33.

Toisessa erässä USA:lla oli erinomainen mahdollisuus tasoittaa peli latvialaisten ottaessa kolme kahden minuutin rangaistusta peräkkäin. USA hyökkäykset pysähtyivät kuin seinään, Irben haamutorjunnat pitivät Latvian johdossa.

USA:n sitkeä yritys palkittiin vihdoin kolmannessa erässä. Sean Haggerty nosti Irben torjunnasta kimmonneen kiekon maaliin ajassa 49.32.

Irbe palkittiin itsestään selvästi Latvian parhaana. Myös amerikkalaisvahti Robert Esche kävi pokkaamassa palkinnon.

Tasapelin tuoman pisteen myötä USA siirtyi lohko E:n kärkeen. Venäjänkin kellistänyt Latvia puolestaan on kolmannella sijalla viidellä pisteellä.

08.05.2000


Latvia sortui jäähyihin

Tshekki ratkaisi kamppailun kolmella ylivoimaosumallaan. Tshekki rankaisi Latviaa kolme kertaa ylivoimalla ja selviytyi välieriin lukemin 3-1.

Tshekki oli hätää kärsimässä ottelun puoliväliin saakka. Aleksandrs Nizivijs lapioi rystyltä irtokiekon sisään ja vei Latvian yllätysjohtoon ensimmäisessä erässä.

Latvian jäähysuma toisessa erässä käänsi kelkan puolustaville maailmanmestareille.

Vaclav Varada tasoitti ottelun viidellä kolmea vastaan, kun Latvian maalivahti Arturs Irbe seikkali kaukana maalista. Toisessa erässä Latvian verkkoa pöllyttivät ylivoimalla vielä Michal Sykora ja Jiri Dopita kauniiden sommitelmien päätteeksi.

Päätöserä oli pelkkää kosmetiikkaa. Tshekki loi siinäkin enemmän paikkoja kuin takaa-ajaja Latvia.

11.05.2000


Carolina ilman Irbeä

Carolina Hurricanesin joukkue joutuu tulemaan toimeen viikon ilman maalivahtiaan Arthurs Irbeä. Irbe matkusti kotimaahansa Latviaan ollakseen läsnä isoäitinsä hautajaisissa. Irbe palaa Pohjoi-Carolinaan perjantaina tai lauantaina. Hurricanes kutsui tämän viikon ajaksi riveihinsä farmimaalivahti Jean-Marc Pelletierin.

3.11.2000


Carolina nollasi Ottawan toistamiseen

Carolinan maalivahti Arturs Irbe torjui kaikki Ottawan 27 laukausta ja Shane Willis iski ylivoimalla maalin päätöserän puolivälissä. Näin Hurricanes löi Ottawan tämän kotijäällä 1-0. Ottawan Sami Salo teloi ottelussa olkapäänsä.

Tappio oli konferenssiaan johtavalle Ottawalle kauden viides ja jo neljäs perättäinen.

Nollapeli oli latvialaisvahdille jo toinen perättäinen Ottawaa vastaan. Viime sunnuntaina Carolina kaatoi Senatorsin kotonaan 4-0.

Jani Hurme oli vuorostaan porttivahtina. Patrick Lalime torjui 24 kertaa.

Ottawan Sami Salo loukkasi olkapäänsä kolmannen erän alussa, eikä enää pelannut.

17.11.2000


Selänteelle kauden 21. osuma

Teemu Selänne vei Anaheimin johtoon jo 37 sekunnin pelin jälkeen, mutta suomalaisen onnistumisesta huolimatta Mighty Ducksin heikko kotisaldo sai jatkoa, sillä vierailija Carolina nappasi mukaansa pisteen 2-2-tasapelillä.

Tasapeli Carolinaa vastaan oli Anaheimin yhdeksäs perättäinen kotipeli ilman voittoa.

Anaheim on pelannut yhdeksän viime kotipeliään ilman ainuttakaan voittoa. Tasapeli toi Arrowhead Pondin joukkueelle sentään pientä lohtua, sillä aiemmat kahdeksan kotiottelua olivat päättyneet tappioon.

Selänteelle osuma oli 21. tämän kauden liigassa. Suomalaishyökkääjä sai mainion poikittaissyötön Tony Hrkacilta, ja Carolinan maalivahti Arturs Irbe oli voimaton. Selänne oli maalinsa lisäksi muutenkin erinomaisella pelipäällä ja testasi Irben torjuntataitoja yhdeksällä laukauksella.

12.02.2001


Irben 77 pelejä

Irbe pelasi 77 runkosarjan ottelua tällä kaudella. Se oli enemmän kuin kellään muilla maalivahdilla koko NHL:ssä. (Voittoja 37, häviöt 29, tasapelit 9)

??.04.2001


Carolina kukisti New Jerseyn

Carolinan maalivahti Arturs Irbe nousi pääosaan New Jerseyssä 37 torjunnallaan Hurricanesin voittaessa 3-2. Virkaveli Martin Brodeur selvisi 11 torjunnalla. Sami Kapanen onnistui ottelussa kerran.

New Jersey johtaa voitoin 3-2. Carolina on voittanut kaksi viimeistä mittelöä. NHL:n historiassa vain kaksi joukkuetta on selvinnyt 0-3-tilanteesta jatkoon.

- Me olemme olleet onnekkaita näissä kahdessa ottelussa. Olemme pystyneet pelamaan parasta peliämme, ottamaan taisteluvoittoja, Irbe sanoi.

Sami Kapanen teki Carolinan johtomaalin ensimmäisessä erässä. Joukkuetoveri Rod Brind'Amour antoi Kapaselle namusyötön. Vieraiden Jeff O'Neil ratkaisi ottelun kolmannen erän maalillaan. Bobby Holik nosti New Jerseyn maalin päähän ajassa 59.40. Carolina kesti loput lähentelyt.

- Aloimme uskoa itseemme, kun voitimme neljännen ottelun. Olemme kasvattaneet itseluottamustamme, ja luottamusta pelityyliimme, Carolinan puolustaja Glen Wesley sanoi.

Devilsien Patrik Elias kuitenkin muistutti, että Carolinan täytyy voittaa vielä kahdesti venyäkseen jatkoon. - Meillä on niin hyvä joukkue, ettemme anna sen tapahtua, Elias vannoi. Kuudes ottelu pelataan sunnuntaina Carolinan kotikentällä.

21.04.2001


Carolina kavensi otteluvoitot mestaria vastaan

Jääkiekkoliiga NHL:n ensimmäisellä pudotuspelikierroksella taistelemaan intoutunut Carolina Hurricanes kavensi perjantaina otteluvoitot New Jersey Devilsiä vastaan lukemiin 3-2. Carolina voitti ottelun New Jerseyssä 2-3. Voitto oli joukkueelle ottelusarjassa toinen peräkkäinen Devilsien vietyä nimiinsä kolme ensimmäistä kohtaamista.

Carolinan voiton pohjusti ilmiömäiseen vireeseen äitynyt maalivahti Arturs Irbe, joka torjui kaikkiaan 37 laukausta. Devilsien Martin Brodeur ylsi 11 torjuntaan.

- Me olemme olleet onnekkaita näissä kahdessa ottelussa. Olemme pystyneet pelamaan parasta peliämme, ottamaan taisteluvoittoja, Irbe sanoi.

21.4.2001


New Jersey pudotti Carolinan

Huimalla loppukirillä pudotuspeleihin rynnistäneelle altavastaajalle jäi tappiosta huolimatta suuhun mieluinen maku.

Ilman latvialaista maalivahtiaan Arturs Irbeä Carolina olisi saatellut New Jerseyn jatkoon suoraan neljässä ottelussa. Irbe loisti sunnuntainakin, mutta liika oli liikaa.

Kuudennen kohtaamisen kahdessa ensimmäisessä erässä Irbe nöyryytti vastustajan hyökkääjiä toivottomalta näyttäneissä tilanteissa jäässä maaten ja hanskaa kiekon eteen kurottaen.

- Irbe oli tässä ottelusarjassa esimerkki siitä, kuinka joku voi pelata kauden parasta peliään juuri oikeaan aikaan, Carolinan päävalmentaja Paul Maurice ihasteli.

Vaikka Raleigh'n Entertainment and Sports Arenan täyttäneistä 18 370:stä kiekkojännäristä valtaosa pettyi ottelun lopputulokseen, Carolina ja varsinkin Irbe tarjosivat rahanarvoista nähtävää.

- Yleisö oli mahtavaa. Jos joku tämän jälkeen väittää, ettei Carolinassa ymmärretä jääkiekon päälle, hän on toivottoman väärässä, latvialainen julisti.

23.04.2001


Carolinan tappio saatteli Kapasen MM-kisoihin

Sami Kapasen ja NHL:n jääkiekkoseura Carolina Hurricanesin kausikertomus vuosimallia 2000-2001 on paketissa. Sen sijaan Kapanen on valmis jatkamaan kevättä ensi lauantaina alkavissa Saksan MM-kisoissa.

Puolustavaa Stanley Cup mestaria New Jersey Devilsiä aikansa kiusannut Carolina hävisi sunnuntaina kuudennen yhteenoton kotonaan selvästi maalein 1-5 ja putosi jatkosta voitoin 2-4.

Huimalla loppukirillä pudotuspeleihin rynnistäneelle altavastaajalle jäi tappiosta huolimatta suuhun mieluinen maku.

Ilman latvialaista maalivahtiaan Arturs Irbeä Carolina olisi saatellut New Jerseyn jatkoon suoraan neljässä ottelussa. Irbe loisti sunnuntainakin, mutta liika oli liikaa.

Kuudennen kohtaamisen kahdessa ensimmäisessä erässä Irbe nöyryytti vastustajan hyökkääjiä toivottomalta näyttäneissä tilanteissa jäässä maaten ja hanskaa kiekon eteen kurottaen.

- Irbe oli tässä ottelusarjassa esimerkki siitä, kuinka joku voi pelata kauden parasta peliään juuri oikeaan aikaan, Carolinan päävalmentaja Paul Maurice ihasteli.

Vaikka Raleigh'n Entertainment and Sports Arenan täyttäneistä 18 370:stä kiekkojännäristä valtaosa pettyi ottelun lopputulokseen, Carolina ja varsinkin Irbe tarjosivat rahanarvoista nähtävää.

Carolina oli ratkaisuottelussa pahanlaisesti jyrän alla. Puolustaja Randy McKayn kaksi kolmannen erän maalia olivat niitti Carolinan loppua kohti seestyneelle kaudelle.

Sami Kapanen antoi syötön David Tanaben toisessa erässä tekemään 2-1-kavennusmaaliin. Tuolloin Carolinan otteissa oli jytyä, mutta New Jerseyn aggressiivisuus puri odotetulla tavalla.

Kapanen on tämän jälkeen valmis jatkamaan leijonapaidassa MM-turnauksessa, jonne hän ilmoitti olevansa valmis jo ennen NHL:n pudotuspelejä.

23.4.2001


Latvian Irbe helpotti Ruotsin urakkaa

Ruotsi ja Latvia pelasivat kaksi erää vaihtelevaa ja iloista kiekkoa. Latvian maalivahdin Arturs Irben muutama helposti päästämä maali käänsi kuitenkin ottelun Ruotsille. Loppunumerot olivat kolmen kruunun joukkueelle 5-2.

Ottelu piti olla kahden huippumaalivahdin kohtaaminen. Edmontonin ja Ruotsin Tommy Salo oli hyvä, muttei loistava - Latvian ja Carolinan Irbe puolestaan oli vaisu.

Irbe saa ottaa kontolleen Ruotsin 3-2 -johtomaalin. Irbe päästi Andreas Johanssonin p-pisteen päältä ampuman rannelaukauksen helposti maaliin. Osuma oli Latvialle katkera, sillä joukkue oli juuri tasoittanut pelin 2-2:een.

Ruotsi alkoi taittaa Latvian niskaa toisen erän lopussa, kun Kim Johansson iski 4-2:een ajassa 39.00. Kolmannen erän alkuun Latvia pääsi pelaamaan reilun minuutin kahden miehen ylivoimalla, mutta se ei saanut aikaiseksi edes laukausta kohti Ruotsin maalia.

Lopullisen niitin iski päätöserän puolivälissä Kristoffer Ottosson. Tässäkin maalissa Irbe voi katsoa peiliin, sillä ruotsalaisen laukaus livahti verkon perille lähes nollakulmasta.

Kaikkiaan Latvia pelasi kaksi erää iloista kiekkoa. Kolmannessa erässä joukkueen puhti hiipui. Ruotsin paljon puhuttu "torpedopeli" puolestaan oli ajoittain tehokasta ja ajoittain sekaisin kuin alakoululaisen pulpetti.

29.04.2001


Irbe pohjusti nollapelillä Latvian voiton

Latvian maalivahti Arturs Irbe oli unohtanut Ruotsi-ottelun epäonnistumisensa ja tukki maalinsa suun, kun Latvia kukisti C-lohkossa USA:n 2-0. Laukaukset kohti maalia kirjattiin USA:lle lukemin 42-21.

Latvian maalivahti Arturs Irbe torjui niin kiekot kuin pelaajatkin.

Ottelun ensimmäistä maalia saatiin odotella aivan toisen erän lopulle. Aleksanders Semjonovs pääsi vapaasti nousemaan p-pisteen päälle, josta raju lyöntilaukaus painui taka-alanurkkaan ohi Robert Eschen.

Latvian toista maalia edelsi USA:n karkea virhe keskialueella. Kiekonmenetyksen jälkeen latvialaiset pääsivät kolmen miehen voimin karkuun. Maalin viimeisteli Alkesanders Kercs. Päätöserää oli pelattu tuolloin 4.55.

Lohkossa on jäljellä vielä kolme ottelua. Ruotsi kohtaa Ukrainan ja USA:n. Latvia pelaa viimeisen ottelunsa Ukrainaa vastaan.

01.05.2001


Irbe jatkaa Carolinassa

Carolina Hurricanes ilmoitti perjantaina tehneensä 3 vuoden jatkosopimuksen latvialaisvahti Arturs Irben kanssa. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkaistu.

34-vuotias Irbe aloitti viime yönä neljännen kautensa Carolinan riveissä. Hän pelasi viime kaudella peräti 77 peliä, joka oli eniten koko liigassa. Irbe on pelannut kymmenen NHL-kauden aikana 473 peliä myös San Josen, Dallasin ja Vancouverin joukkueissa.

Carolinan GM Jim Rutherford kommentoi sopimusta seuraavasti:

"Tämä varmistaa maalivahtitilanteemme seuraavien kausien ajaksi. Archie on ollut erittäin hyvä maalivahti viime vuosien aikana ja ansaitsee jatkosopimuksensa. Olen tyytyväinen, että hän jatkaa meidän organisaatiossamme seuraavat pari kautta."

6.10.2001


Carolinan Irbe lannisti Dallasin

Carolina Hurricanesin latvialaismaalivahti Arturs Irbe oli joukkueensa hahmo Dallasia vastaan. Irbe torjui Starsin kaikki 32 laukausta ja saavutti sadannen voittonsa NHL:ssä. Carolinan Sami Kapanen antoi pelissä yhden maalisyötön.

- Olen todella tyytyväinen jalkojeni liikkuvuuteen ja raikkauteen. Ennätän reagoida pahoissakin tilanteissa, Irbe sanoi.

34-vuotias Irbe teki viime perjantaina kolmen vuoden jatkopestin Hurricanesin kanssa. Sopimus pitänee hänet Carolinan vahvuudessa uransa loppuun saakka.

Carolinassa kiekkoileva Sami Kapanen syötti kolmannessa erässä O'Neilin laukoman kolmannen osuman.

08.10.2001


Irbe ja Ozolinsh olympialaisiin

Latvian olympiajääkiekkojoukkue sai maanantaina mieluisan tiedon. NHL-seura Carolina Hurricanes vapauttaa maalivahti Arturs Irben ja puolustaja Sandis Ozolinshin arvoturnaukseen yhteen peliin.

Carolina antoi kaksikolle luvan liittyä Latvian joukkueeseen 10. helmikuuta pelattavan San Jose Sharks -ottelun jälkeen. Kaksi päivää myöhemmin latvialaiset taistelevat olympiakaukalossa Saksaa vastaan.

- On aina kunnia-asia päästä edustamaan maataan. Meistä on myös tärkeää, että Arturs ja Sandis osallistuvat olympiaturnaukseen jo karsintakierrosvaiheessa, Hurricanesin toimitusjohtaja Jim Rutherford totesi.

Olympiaturnaus pelataan kahdessa vaiheessa. Latvia kilpailee Slovakian, Itävallan ja Saksan kanssa lohkossa A yhdestä jatkopaikasta Salt Lake Cityssä 9-13 helmikuuta.

08.01.2002


Latviallakin hankaluuksia

Myös Lindströmillä ja Latvialla on ollut hankaluuksia. Epätietoisuus siitä, pääsevätkö heidän NHL-tähtensä tärkeisiin karsintaotteluihin, on hiertänyt.

Varsinkin maalivahti Arturs Irben peliluvalla pallottelu on ottanut päävalmentajaa niin paljon päähän, ettei hän halunnut asiaa juurikaan kommentoida.

Latvian toinen suuri NHL-tähti on puolustaja Sandis Ozolinsh, joka nousi Slovakiaa vastaan sankariksi annettuaan peräti neljä maalisyöttöä.

Curre ei ole jäänyt itkemään vaikeuksiaan, vaan on yrittänyt saada niistä lisää taistelutahtoa joukkueeseensa.

- Ehkäpä meillä ei ole ollut vielä jalkeilla kaikkein paras joukkue, mutta siitä huolimatta täällä on mennyt aika hyvin.

Lindström piti olympiaturnauksen pelisysteemiä epäoikeudenmukaisena pienille kiekkomaille. Hän myönsi, että heidän vaikeutensa eivät ole läheskään niin suuria kuin Slovakian.

- Säännöt on tehty NHL:n ehdoilla. Heillä ovat rahat ja valta. Olemme heidän edessään täysin voimattomia, tunnusti Curre.

??.02.2002


Irbe Latvian maalille tiistaina

Carolinan maalivahdin Arturs Irben piti olla jo sunnuntaina Salt Lake Cityssä edustamssa kotimaansa Latvian maajoukkuetta, mutta mies pääsee mukaan vasta tiistain Saksa-otteluun.

NHL esti Irben kisamatkan viikonloppuna. Pelaajat eivät saa jäädä pois otteluista olympiakisojen karsintapelien vuoksi. Latvia on jo pelannut olympialaisissa kaksi ottelua. Latvia voitti Itävallan lukemin 4-2 ja pelasi Slovakian kanssa tasan 6-6.

- Sana pettymys ei riitä kuvaamaan tunteitani. Valmentajat tekivät kaikkensa tilanteen selvittämiseksi, mutta NHL-liiga esti kisamatkani. Tiistaina olen kuitenkin valmis pelaamaan Saksaa vastaan, kertoo Arturs Irbe.

11.02.2002


Saksa raivasi tiensä lopputurnaukseen

Saksa selviytyi kahdeksantena maana miesten jääkiekon lopputurnaukseen. Saksa varmisti jatkopaikkansa C-lohkossa voittamalla karsintalohko A:n päätöspelissä Latvian osumin 4-1 (2-1,2-0,0-0).

Saksa pääsi nopeasti 2-0-johtoon, kun ottelua oli pelattu vain hieman yli neljä minuuttia. Maalintekijöinä kunnostautuivat Martin Reichel ja Leonard Soccio. SM-liigaa HIFK:ssa pelaavan Aigars Ciprussin 1-2-kavennus ei Latviaa auttanut, kun Stefan Ustorf ja Klaus Kathan avittivat maaleillaan Saksan 4-1-karkumatkalle.

Latvian maalivahtina pelasi NHL-seuraltaan Carolina Hurricanesilta vihdoin olympiaturnaukseen peliluvan saanut Arturs Irbe. Piskuisen latvialaisvahdin pelissä ei tiistaina ollut hohtoa, jota Latvia olisi tarvinnut päästäkseen jatkoon. Irbe torjui ottelussa 25 kertaa.

Saksan selkäranka karsinnoissa oli maan pääliigan Nürnbergissä pelaava maalivahti Marc Seliger. Hänellä on ollut vaikeuksia päästä pelaamaan seurajoukkueessaan, mutta olympiaturnauksessa mies torjui kolmessa ottelussa kuin itse varmuus. Seliger torjui ottelussa 24 laukausta.

Karsinnassa Slovakian, Itävallan ja Latvian kukistanut Saksa selviytyi lopputurnauksen C-lohkoon Tshekin, Kanadan ja Ruotsin seuraksi. Saksa aloittaa lopputurnauksen paikallista aikaa perjantaina Tshekkiä vastaan.

Latviaa valmentaa Suomen 1995 maailmanmestaruuteen luotsannut ruotsalainen Curt Lindström. Maa osallistuu olympiakiekkoon ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1936 Garmisch-Partenkirchenin talvikisojen.

13.02.2002


Kuka on Hurricanesin ykkösmaalivahti?

Carolinassa oli epäselvyyttä, kumpi on ykköstorjuja. Arturs Irbe vai Tom Barrasso. Uusi käänne tuli maaliskuussa, kun Tampa Bay suostui myymään Kevin Weekesin. Vaihdossa Tampaan lähti Shane Willis ja kovaotteinen Chris Dingman.

Kokeneet Irbe, 35 ja Barrasso, 37 saivat 26-vuotiaasta Weekesista haastajan. Siirtoajan umpeutuessa Hurricanes kauppasikin Barrason Torontoon, joka tarvitsi tuuraajan loukkaantuneelle Curtis Josephille. Torontolle hankinta tuli halvaksi, Toronton antama korvaus oli 4. kierroksen varaus vuonna 2003.

??.03.2002


Maalivahdeille sattui ja tapahtui NHL:ssä

NHL:ssä pelattiin peräti 14 ottelun kierros. Liigan maalivahdeista ainakin Arturs Irbe, Martin Brodeur ja Miikka Kiprusoff voivat olla tyytyväisiä työpäiväänsä. Sen sijaan mm. Tom Barrasso, Patrick Roy, Marc Denis ja Ron Tugnutt eivät varmasti muistele viime yön kierrosta lämmöllä.

New Jerseyn Martin Brodeur oli joukkueensa paras pelaaja.

Carolinan Arturs Irbellä oli ainakin kolminkertainen syy riemuun Bostonissa.

Irbe, 35, tukki maalinsa suun 20:nnen kerran NHL-urallaan, kun Hurricanes nujersi Idän ykkösjoukkueen Bruinsin ja katkaisi sen kuuden pelin voittosarjan.

31.03.2002


Hurricanes päihitti Devilsin

Hurricanes yllätti New Jerseyn voitoin 4-2 pudotuspelien avauskierroksella. Canesin joukkuepuolutus tukahdutti Devilsin hyökkäyspelin. Arturs Irbe torjui 64 kiekkoa 66:stä kahdessa ensimmäisessä ottelussa, jotka Hurricanes voitti.

Kun Irbe oli vähän epävarma kahdessa seuraavassa pelissä, valmentaja Paul Maurice heitti Kevin Weekesin maalille, jolla ei ollut playoff kokemusta. Weekes torjui 74 Devils laukauksesta 72 kahdessa viimeisessä ottelussa.

??.05.2002


Carolina voiton päässä jatkosta

Carolina jatkoi siitä, mihin se jäi joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Montrealin kentällä. Carolina Hurricanes ei antanut Montrealille mitään mahdollisuuksia joukkueiden viidennessä pudotuspelikohtaamisessa. Lukemat 5-1 joukkue iski taululle lähinnä vahvan kolmannen erän ansiosta.

Silloin Hurricanes teki neljä viimeistä maalia, nyt joukkue teki neljä ensimmäistä osumaa ja peli oli ohi. Varsinkin ottelun kolmas erä oli kotijoukkueen selvää hallintaa, vaikkakin maalivahtien torjunnat olivat samat.

- Emme ole pelanneet näin hyvin sen jälkeen, kun pudotuspelit alkoivat. On kiva voittaa. Pitää muistaa, ettei ole väliä häviääkö yhdellä vaiko kymmenellä maalilla. Kyse on vain voitoista totesi Carolinan Rob Brind'Amour.

Pelillisesti Montrealin ja Carolinan viides kohtaaminen oli tasainen, mutta Carolina osasi käyttää paikkansa hyvin. Avausosuma syntyi, kun kiekko laitakahinan jälkeen liukui p-pisteellä kytänneelle Martin Gelinakselle. Mies ampui hyvän rannelaukauksen ja Jose Theodore oli voimaton.

Toisen erän laukaukset Montreal voitti 17-7, mutta Carolina vei erän 1-0! Osuman teki Rob Brind'Amour, ja taas upposi ranneveto Theodoren taakse.

Montrealilla oli paikkoja. Saku Koivun esityöstä Craig Rivet myöhästyi paluukiekosta ja tilanne lipsahti ohi. Ongelmia aiheutti myös Yanic Perreaultin ruokamyrkytys, mikä pakotti miehen pysymään kaukalon ulkopuolella.

- Meille oli erittäin tärkeää päästä voitoissa johtoon. Kaikki tietävät, kuinka tärkeä viides peli on, totesi lähes ohittamattomaksi esteeksi Montrealille noussut latvialaissankari Arturs Irbe.

Carolinan voittoa oli katsomassa joukkueen ennätysyleisö, peräti 18 853 silmäparia.

13.05.2002


Carolina voiton päässä jatkosta

Kun Martin Gelinas, Rod Brind'Amour ja Ron Francis onnistuivat maalinteossa kunkin erän alussa ja Arturs Irbe oli mahtivireessä maalissa, Carolina kukisti Montrealin maalein 5-1 NHL-jääkiekkoliigan pudotuspelissä sunnuntaina. Carolina on voiton päässä itälohkon loppuottelusta, sillä se johtaa ottelusarjaa 3-1.

Irbe ehti ennen sunnuntain ottelua olla vaihdossa viisi ottelua perätysten, sillä Kevin Weekes on pelannut Carolinan maalissa. Nyt Weekes sai antaa tilaa Irbelle, joka vastasi luottamukseen pelaamalla erinomaisesti. Carolinan puolustus onnistui lähes moitteita, ja Montrealin ainokainen syntyi kolmannen erän loppupuolella ajassa 54.32.

Ennen tätä kautta Carolina oli seuran historian aikana voittanut vain yhden pudotuspelisarjan. Nyt sillä on jo voitto takana ja toinen ulottuvilla.

13.5.2002


Carolina voiton päässä finaaleista

Sami Kapanen sai vihdoin maalihanat auki pudotuspeleissä. Arturs Irben 31 torjuntaa ja Sami Kapasen tehot 1+1 auttoivat Carolinan makoisaan 3-0-vierasvoittoon. Hurricanes johtaa ottelusarjassa voiton 3-1. Stanley Cupin loppuottelupaikka on ensimmäisen kerran katkolla Carolinalle sunnuntaiaamuna Suomen aikaa.

Avauserän viimeisellä minuutilla Sami Kapanen piti kiekon sinnikkäästi hyökkäysalueella ylivoimalla ja alusti Carolinan avausmaalin, jonka iski maalinsuulta Jaroslav Svoboda. Osuma oli kaksikymppiselle keltanokalle ensimmäinen pudotuspeleissä.

Kapanen sai pudotuspelien maalihanansa auki hyvään saumaan ja antoi joukkueelleen lisää hengähdystilaa 2-0-maalillaan. Ron Francis katkaisi Anders Erikssonin syötön ja ruokki maalin takaa suomalaista.

Kapanen oli runkosarjassa joukkueensa toiseksi paras maalintekijä 27 osumallaan. Play Offs peleissä Sami kahlasi 15 ottelua ilman täysosumaa ennen kuin pamahti.

Irbe pilasi Quinnin yllätyspaluun

Toronton valmentaja Pat Quinn päästettiin sairaalasta valmennustehtäviin kaukalon laidalle. Irben nollapelin pilasi kuitenkin tyystin Quinnin yllätyspaluun.

Quinn oli kärsinyt pari päivää sitten sydämen rytmihäiriöistä, eikä pystynyt luotsaamaan kanadalaisseuraa edellisessä kohtaamisessa.

Yli 19 000 katsojaa antoi seisaallaan valtaisat suosionosoitukset 59-vuotiaalle konkarivalmentajalle ennen ottelun alkua.

- Vointini on ihan hyvä. En olisi täällä, jos en tuntisi oloani terveeksi, Quinn kertoi.

"Muutama onnekas torjunta"

Arturs Irben, 35, uran ensimmäinen nollapeli pudotuspeleissä masensi Toronton pelaajat.

- Täytyy tunnustaa, että muutamassa torjunnassa kiekko vain osui minuun, enkä nähnyt laukauksia kunnolla. Nollapeli ei merkitse mitään. Tärkeintä on vain voittaa ottelu, Irbe maalaili.

Carolinan kapteeni Ron Francis ei kehunut omiensa esitystä voitosta huolimatta.

- Emme olleet pelillisesti tänään voiton arvoisia. "Archie" varasti torjunnoillaan voiton meille, Francis kehui joukkueensa veräjänvahtia.

Masentuneita Toronto-pelaajia

Leafs kapteeni Mats Sundin oli äkeissään harmittavan tappion jälkeen.

- Meillä oli kaikki eväät hoitaa tämä kotipeli eduksemme, mutta ilman maaleja ei voi voittaa. Tarvitsisimme jonkun likaisen maalin, joka voisi sytyttää pelimme uuteen roihuun.

- Neljä maalia neljässä kappailussa ei tosiaan riitä viemään meitä Stanley Cup loppuotteluihin, Sundin murisi.

Aleksandr Mogilny, Toronton paras maalintekijä pudotuspeleissä, ihmetteli maalinteon vaikeutta. - Hyökkäyspeliin täytyy saada lisää puhtia. Jostain syystä kiekko ei vain pompi meille.

Kapasen unelma lähellä

Sami Kapasen unelman toteutuminen hivuttautui perjantaiyönä jälleen hieman lähemmäksi toteutumistaan. - Olisi hienoa, jos vihdoin ja viimein pääsisi pelaamaan asiasta, josta on unelmoinut koko ikänsä, Kapanen myönsi.

Kapanen nosti kuitenkin varoittavan sormensa heti pystyyn: moiseen ajatteluun ei saa tuudittautua.

- Tuollainen ajattelu on kuitenkin yksi virheistä, jonka tässä vaiheessa voi tehdä: lähteä unelmoimaan asiasta, ennen kuin on päässyt sinne. Pitää vain keskittyä nykyhetkeen, nollata tilanne ja lähteä pelaamaan ihan normaali peli, Kapanen muistutti.

Helpommin sanottu kuin tehty. Kapasen uralta ei monta merkitykseltään vastaavaa ottelua löydy.

- On vaikeata, ja vähän turhaakin lähteä vertailemaan. Tämä on niin eri homma. Olin nuorempana kaverina MM-finaalissa, pelasin olympiavälierät ja pronssipelin, ja ne ovat olleet isoja pelejä. Kuitenkaan en ole koskaan ollut täällä (Pohjois-Amerikassa) mukana vielä tässä vaiheessa, joten tottakai tämä on merkityksellinen peli, Kapanen pohti.

- Eikä pelkästään minulle, vaan myös seuralle ja koko organisaatiolle, suomalaishyökkääjä lisäsi.

Kapanen muistutti kuitenkin, että vaikka pelissä on lauantainakin paljon, Carolinalla ei ole paineita.

- Tämä on kuitenkin vain yksi peli. Ei ole maailmanloppu, jos ei voiteta lauantaina. Lähtökohdat ovat hyvät, mutta en millään usko, että Toronto vielä olisi taipunut. Kyseessä on joukkue, joka on osoittanut erittäin paljon tahtoa, sydäntä ja uhraavaisuutta, Kapanen varoitti.

Pitkä maaliton putki katkesi

Kapanen teki kauden ensimmäisen pudotuspelimaalinsa. Edellinen maali syntyi huhtikuun alussa New York Islandersia vastaan, mutta sen jälkeen maaliton putki venähti 15 otteluun.

- Taitaa olla pisin maaliton putkeni, mutta en ole varma, Kapanen arveli.

Kapanen mietti, olisiko tehottomuus johtunut liian vähäisestä yrittämisestä. - En voi kuitenkaan sanoa, että olisin ottanut paineita siitä, että en ole tehnyt maaleja. Montreal-sarjan loppupuolella rupesi tuntumaan siltä, että peli alkaa kulkea. Luistelu on ollut paljon herkempää.

- Viime matseissa on myös tuntunut siltä, että kiekon käsittely on ollut normaalitasolla, eli olen uskaltanut tehdä vähän peliä, laitahyökkääjä sanoi.

Kapasen maalissa oli onneakin mukana, sillä laukaus näytti menevän yli maalin, mutta osui Toronto-vahti Curtis Josephin maskiin ja livahti juuri riman alta verkkoon.

- Tarkoitus ei ollut ampua ylös. Laukauksen jälkeen en edes pystynyt löytämään kiekkoa. En tiennyt, osuiko kiekko Josephin mailaan ja meni kulmaan, jäikö se hänen pajoihin, vai missä se oli. Sitten tajusin, Kapanen kuvasi tuntemuksiaan.

24.05.2002


Gelinas vei Carolinan NHL:n finaaliin

Carolina otti jo kolmannen jatkoaikavoiton Torontosta Itäisen konferenssin finaalissa. Kolmas 2-1 voitto vei Hurricanesin ensimmäistä kertaa seuran historiassa Stanley Cupin finaaliin. Carolinan sankari oli Martin Gelinas, jonka laukaus yllätti Curtis Josephin, kun jatkoerää oli pelattu 8.05.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat maalittomia. Kamppailun avausmaalin laukoi Carolinan Jeff O'Neill, kun kolmatta erää oli pelattu 9.36.

Mats Sundin antoi Torontolle hetken toivoa tasoittamalla ottelun vain 21 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

Carolinan Sami Kapanen pelasi 21.56. Tilastoihin merkittiin kolme laukausta, yksi jäähy ja +/- saldoksi 0. Tornoton Jyrki Lumme ei pelannut.

Torontoa ei auttanut edes päävalmentaja Pat Quinnin paluu vaihtoaitioon. Quinn oli alkuviikon sairaalassa tarkkailtavana sydänvaivojen vuoksi.

NHL:n loppuottelussa Carolina kohtaa Coloradon tai Detroitin. Avalanche johtaa ottelusarjaa 3-2. Finaalit alkavat 4. kesäkuuta. Carolina aloittaa ottelut vieraissa.

"Tämä tuo meille paljon kunniaa"

Carolina Hurricanes ja sen edeltäjä Hartford Whalers on pelannut 23 kautta NHL:ssä. Ennen tätä vuotta se oli selviytynyt pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon vain kerran.

Carolinan Stanley Cupin finaaliin vieneen osuman tekijä Martin Gelinas korostikin maalin merkitystä seuralle. - Maali oli tälle joukkueelle todella suuri asia. Loppuottelussa pelaaminen tuo nuorelle seuralle ja kaupungille paljon kunniaa, Gelinas kertoi.

- Tuskinpa kukaan olisi uskonut, että pelaamme kauden päätteeksi finaaleissa, pohti Carolinan maalivahti Arturs Irbe.

29.05.2002


Detroit voitti maratonottelun

41-vuotias Igor Larionov ratkaisi kolmannen Stanley Cup finaalin Detroitille kolmannessa jatkoerässä ajassa 114.47. Detroit löi Carolinan 3-2. Ottelu oli kaikkien aikojen kolmanneksi pisin Stanley Cup -finaaleissa.

Carolina oli voittanut seitsemän kahdeksasta jatkoaikaottelusta tänä keväänä, mutta nyt tuli tappio. Hurricanes oli lähellä voittoa varsinaisella peliajalla. Kun aikaa ol jäljellä vain reilu minuutti, Detroit nousi tasoihin.

Brett Hull ohjasi Nicklas Lidströmin laukauksen ohi Arturs Irben. Maali oli Hullin 99:s pudotuspeleissä.

Detroit vahva jatkoerissä

Detroit hallitsi peliä jatkoerissä, mutta toisen jatkoerän lopussa ja kolmannessa jatkoerässä Carolina pääsi paremmin peliin mukaan. Molemmat joukkueet pääsivät yrittämään ratkaisua myös ylivoimalla.
Sami Kapasella oli yksi Hurricanesin parhaista tilanteista, kun hän pääsi laukomaan hyvästä paikasta toisen jatkoerän lopussa, mutta Dominik Hasek pystyi torjuntaan.

Detroitilla oli loistava paikka päättää ottelu toisessa jatkoerässä. Steve Yzerman pääsi yrittämään osumaa lähes avopaikasta, mutta hyvin pelannut Arturs Irbe venyi kiekon eteen.

Larionov onnellinen maalistaan

- On hienoa tehdä maali Stanley Cupin finaalissa ja vielä kolmannessa jatko- erässä. Luulen, että tämä on urani tärkein maali, Igor Larionov iloitsi.

- Tämä oli kovaa, oli kuin olisi pelattu kaksi ottelua. Molemmat pelasivat niin kovaa kuin mahdollista, Detroitin valmentaja Scotty Bowman sanoi.

- Mutta tämä ei vaikuta seuraavan peliin. Molemmat ovat valmiita.

- Tämä oli kova tappio. Pelaamme kuitenkin samalla tavalla seuraavassa pelissä. Pelasimme hyvin tänään, Carolinan luotsi Paul Maurice mietti.

Hull maratonpeleissä kuin kotonaan

Red Wingsin laitahyökkääjä Brett Hull on kuin kotonaan NHL:n pitkissä loppuotteluissa. Hull urakoi lauantaina Carolinaa vastaan jatkoaikoineen lähes kuusi tuntia, mutta hänellä onkin kokemusta maratonpeleistä lähivuosilta.

Kun Hullin edellinen NHL-joukkue Dallas Stars ja Buffalo Sabres ratkoivat Stanley cupia 1999 kesäkuussa, kuudes loppuottelu kesti 114.51, neljä sekuntia kauemmin kuin Detroitin ja Carolinan lauantain kohtaaminen.

Dallas sinetöi myös Stanley cupin itselleen kuudennen finaalin voitolla 1999. Hull iski voittomaalin kolmannessa jatkoerässä ohi Buffalo-vahti Dominik Hasekin, joka nykyisin torjuu Detroitin maalilla.

- Kummallinen yhteensattuma, kuinka paljon vuoden 1999 ja tämän kevään pudotuspelini muistuttavat toisiaan, Hull sanoi lauantaina Igor Larionovin Detroitille tekemän 3-2 voittomaalin jälkeen.

- Hävisimme tämän vuoden välierissä Coloradolle viidennen ottelun, mutta voitimme kaksi seuraavaa ja pääsimme finaaleihin. Samoin kävi Dallasille vuonna 1999.

- Ja kolme vuotta sitten hävisimme ensimmäisen NHL-finaalin Buffalolle jatkoajalla, kuten alkuviikosta Carolinalle. Sitten voitimme Buffalon kahdesti, kuten olemme tehneet Carolinaa vastaan, Hull luetteli.

Kokeneen Hullin mielestä ei ole yhteensattuma, että vastustaja Carolina Hurricanes on edennyt tämän vuoden loppuotteluihin asti.

- Ikävää, jos Carolinasta kirjoitettiin ennen pudotuspelejä alentuvasti. Se on hyvä joukkue ja ansaitsee finaalipaikkansa, Hull kehui. Hän vertasi Hurricanesia osittain entiseen joukkueeseensa Dallasiin.

- Jos joukkue, kuten Carolina, pelaa voimakkaasti karvaten, vastustajalle aukeaa niukasti maalipaikkoja. Me olimme onnekkaampia tänään, Hull lopetti.

09.06.2002


Florida kellisti Hurricanesin

Florida kesti hurjan tulituksen Carolinan kotihallissa. Maalivahti Roberto Luongo torjui kauden parhaan nollapelinsä, yhteensä 40 torjuntaa. Floridan 2-0 voiton viimeisteli Olli Jokinen.

Ottelun laukaukset menivät Carolinalle 40-25. - Ilmeisesti teemme jotain oikein, mutta emme täysin oikein, kommentoi Carolina-vahti Arturs Irbe, jolle ottelu oli 500:s NHL:ssä.

Olli Jokinen viimeisteli Floridan voiton tyhjään maalin Niklas Hagmanin ja Ivan Majeskyn syötöstä. Jokisen maali oli hänelle kauden 15:s. Pisteitä 24 vuotta torstaina täyttäneellä Jokisella on nyt 30. Hän johtaa Floridan pistepörssiä.

07.12.2002


Carolina selätti Floridan

Arturs Irben torjunnat takasivat Carolinalle 3-1 voiton Floridasta. Irbe venyi kiekon eteen 20 kertaa. Hurricanesin voitto katkaisi joukkueen kahdeksan ottelun tappioputken.

Irbe esitti parastaan mm. toisessa erässä, kun hän torjui patjallaan Olli Jokisen yrityksen.

- Pelasimme parasta kiekkoa pitkään aikaan. Jos jatkamme tällä tavalla alkaa voittojakin tulla, Irbe hehkutti.

- Carolina tuli otteluun loistavalla asenteella. Me olimme tänään alta-vastaajia, Floridan päävalmentaja Mike Keenan myönsi.

??.??.2003


Latvian jääkiekossa kuohuu

Jääkiekon pienen suuren maan entisestään pieniä jääkiekkoresursseja ovat jo pitkään syöneet keskinäiset ristiriidat. Jää nähtäväksi, puhdistaako kilpailevan jääkiekkoliiton perustaminen pitkällä tähtäimellä ilmaa, vai lisääkö se vain vastakkainasetteluja. Seuraavassa hieman asiaa tukkanuottasilla olon historiasta ja spekulaatioita tulevaisuudesta.

Neuvostomiehityksen aikana Latvian jääkiekkoilua kontrolloi Neuvostoliiton jääkiekkoliiton alueyhdistys. Maan itsenäistyttyä virallinen jääkiekkoliitto perustettiin hyvin pitkälle tämän yhdistyksen raunioille, ja mukana toiminnassa olivat laajalti samat ihmiset kuin aikaisemminkin.

Kuutisen vuotta sitten liiton puheenjohtajaksi valittiin aiemminkin näkyvässä roolissa ollut Kirovs Lipmans. Ei mennyt kauaakaan, kun hänen johtamistyylinsä alkoi saada osakseen arvostelua. Lipmans on johtanut liittoa kovalla kädellä ja pyrkinyt tekemään itsestään korvaamattoman. Hänen puheenjohtajakaudellaan on esimerkiksi muutettu liiton sääntöjä siten, että puheenjohtajan vaihtaminen on tullut vaikeammaksi. Samoin hallitusta on ”puhdistettu” vastarannan kiiskeistä, ja esimerkiksi nuorten maajoukkueiden valmentajiksi on nimitetty ”Lipmansin miehiä”.

Arturs Irbe on yksi Latvian kiekkoilun suurista
Lipmansin vastaiseen oppositioon ovat tiettävästi kuuluneet mm. NHL-tähdet maalivahti Arturs Irbe ja puolustaja Sandis Ozolinsh, jotka ovat nyt julistaneet tukevansa uutta organisaatiota. Jo aiemmin Irbe ja Ozolinsh perustivat yhdessä jääkiekon olympiarahaston Latviaan täysin virallisen jääkiekkoliiton ulkopuolelle. Ilman liiton tukea ja sen ulkopuolelle on myös perustettu esimerkiksi maalivahtikoulu (Irben tuella) ja joitakin kokonaisia kiekkoilusarjoja. Tällaisia ovat ainakin yksi nuorten liiga, ”itsenäinen amatööriliiga” ja Riian mestaruusliiga, joka on tänä vuonna muuttunut maan ykkösdivaria vastaavaksi sarjaksi. Isona motiivina edellä mainituissa asioissa on tiettävästi ollut juuri se, että päästään toimimaan virallisen liiton ulkopuolella.

Latvian oma ”Hjallis”

Perustetun kilpailevan liiton puheenjohtajaksi valittu Viesturs Koziols kuulostaa pitkälti ”Latvian Hjallikselta”. Kyseessä on menestynyt liikemies, joka on pitkään vaikuttanut jääkiekkopiireissä - viimeksi puheenjohtajana yhdessä maan suurseuroista. Aiemmin huhuttiin, että hän pyrkii syrjäyttämään Lipmansin jääkiekkoliiton puheenjohtajana. Ilmeisesti edellä kuvatut sääntömuutokset ovat tehneet tämän liian vaikeaksi, joten Koziols kannattajineen on päätynyt perustamaan uuden jääkiekkoliiton.

Suuremmissa jääkiekkomaissa uuden liiton perustaminen kilpailemaan virallisen kanssa kuulostaisi tuhoon tuomitulta yritykseltä. Latviassa piirit ovat kuitenkin pienet, ja tällä hetkellä ei ole lainkaan varmaa, kumpi osapuoli saa jatkossa edustaa maan kiekkoilua ulkomailla. Esimerkiksi valtion Urheilukomitea on juuri antanut lausunnon, jonka mukaan he tutkivat tilannetta tarkasti ennen kuin päättävät, kenelle jääkiekkoilun valtionapu ensi kaudella annetaan. Tätä lausuntoa voi lukea niin, että kilpaileva organisaatio nähdään raskaan luokan tekijänä, eikä virallisen liiton asema ole enää itsestään selvä.

Mitä tapahtuu jatkossa?

Kilpailevan organisaation perustava kokous oli siis vasta viime lauantaina (17. tammikuuta), joten tilanne on lievästi sanottuna sekava. Esimerkiksi kilpailevan liiton rahoituksesta liikkuu lähinnä huhuja. Luonnollisesti puheenjohtaja Koziols sijoittanee liittoon, mutta on huhuttu, että näin olisivat tekemässä myös Irbe ja/tai Ozolinsh, ja mahdollisesti sponsoreiksi ollaan saamassa myös jokunen latvialainen suuryritys.

Uuden organisaation toimintamahdollisuuksia kuitenkin rajoittaa se, että maata voi kansainvälisessä jääkiekkoliitossa IIHF:ssä edustaa vain yksi liitto, ja tällä hetkellä se on ”vanha” virallinen jääkiekkoliitto. Sen puheenjohtaja Lipmans on lausunut julkisesti, että kilpailevalla liitolla ei ole mitään mahdollisuuksia vaihtaa Latvian edustusta IIHF:ssä. Lausunto osoittaa, ettei Lipmans ole valmis luopumaan asemastaan suosiolla.

Yleisesti kansainvälistä toimintaa ja suhteita IIHF:ään pidetäänkin uuden liiton vaikeimpina haasteina. Todennäköistä on, että strategiana on ensin saada loputkin kotimaiset sarjat virallisen liiton siipien alta uuden organisaation piiriin, ja vasta tämän jälkeen aloittaa taistelu ulkomaisesta edustuksesta. Tätä helpottaa se jo mainittu seikka, että suuri osa sarjoista toimii jo nyt virallisen liiton ulkopuolella.

Todennäköistä on kuitenkin, että tällä kaudella ei tapahdu muutoksia, jotka ainakaan suoraan koskettaisivat Latvian maajoukkuetta. Mitä todennäköisimmin tämän hetken virallinen liitto valitsee ja lähettää joukkueen kevään maailmanmestaruuskilpailuihin Prahaan. Seuraavan vuoden kisat voivatkin sitten olla toinen juttu.

MM-kisat Riiassa 2006

Latvia on erityisesti resursseihinsa (lisenssipelaajien ja jäähallien määrät) nähden saavuttanut silloin tällöin melkoista menestystä kansainvälisellä tasolla. Osoituksena noususta vakavasti otettavien jääkiekkomaiden joukkoon on se, että kevään 2006 MM-kisat on määrä järjestää Latviassa, pääasiassa Riiaan rakennettavassa uudessa suurhallissa.

Leonids Tambijevs on kuulunut Latvian maajoukkueen runkopelaajiin
Leonids Tambijevs on kuulunut Latvian maajoukkueen runkopelaajiin Ulkopuolisen silmin on surullista, että pienessä maassa ei pystytä puhaltamaan yhteen hiileen. Mutta niinhän usein on, ja entisen Neuvostoliiton mailla on usein rasitteenaan neuvostoajalta periytyviä valtarakenteita. Lienee kuitenkin selvää, että MM-kisojen järjestäminen on sellainen haaste, että maan jääkiekkoväki täytyy tavalla tai toisella saada kasattua yhteen, jotta siitä voidaan selviytyä.

Vanhan hallinnon syrjäyttäminen voi olla yksi askel tällä tiellä. Ainakin Lipmansia vastaan on nyt avoimesti asettautunut melkoinen määrä rahaa, kuuluisuutta ja vaikutusvaltaa. Selvää on, että yksinkertainen ja kivuton prosessi ei ole kyseessä, sillä virallinenkaan liitto ei ole vailla ystäviä ja vaikutusvaltaa. Sen hallituksessa vaikuttaa mm. muuan Helmuts Balderis, jonka nimi lienee aika pyhä monelle tämän hetken latvialaiselle aktiivikiekkoilijalle.

Latvian maajoukkueen tilanne lähivuosina ei ole helppo, sillä joukkueen runko koostuu enimmäkseen hieman kokeneemman polven kiekkoilijoista. Nuoria kansainvälisiä tähtiä ei maasta ole viime aikoina massoittain tullut, ja yhtenä selityksenä tälle voi juuri olla organisaatioiden ja sitä myötä juniorikiekkoilun sekava tila. Toivoa sopii, että paikallinen kiekkoväki saa haudattua sotakirveensä kohtuullisessa ajassa, ja maailma saa jatkossakin nauttia kuuluisan ”Riian koulun” taidokkaista kasvateista.

20.1.2003


Lindströmiä eivät tappiot huoleta

Latvian jääkiekkomaajoukkueen valmentaja Curt Lindström ja avainhahmoihin lukeutuva maalivahti Arturs Irbe vierailivat eilen tunnin verran Salossa.

Innokkaimmat jääkiekon ystävät olivatkin paikalla pyytämässä nimikirjoituksia vuoden 1995 Suomen kultajoukkueen valmentajalta.

Myös Arturs Irben nimikirjoitus kelpasi, sillä pelasihan tämä vuodesta 1991 NHL-kaukaloita tahkonnut latvialaismaalivahti viime keväänä jopa Stanley Cupin finaalissa Carolinan paidassa.

Molemmat miehet olivat juttutuulella, vaikka Latvian kisat eivät ole olleet tähän mennessä ruusuilla tanssimista. Kahdesta pelaamastaan ottelusta se on hävinnyt Ruotsille 1-3 ja Kanadalle 1-6.

Lindström ei ole kuitenkaan huolestunut, sillä joukkueen tärkein peli pelataan tänään päivällä, kun vastaan asettuu Valko-Venäjä. Ottelussa on suuret panokset, sillä lohkon jumbojoukkue joutuu karsintasarjaan.

- Meillä on seitsemän nuorta ja uutta pelaajaa ryhmässä. Haemme kokemusta tulevaisuutta silmällä pitäen, "Curre" kertoo.

- Uskon, että Valko-Venäjää vastaan tulee todella kova taistelu, jossa mahdollisuudet ovat 50-50. Hyvän keskittymisen kautta lähdemme otteluun ja onneakin tottakai tarvitaan.

Nuorien pelaajien vastapainoksi joukkueessa on myös kokemusta, jota myös 36-vuotias Irbe edustaa. Irben lisäksi "Curren" avainpelaajia ovat Nashvillen ammattilainen Karlis Skrastins sekä SaiPassa pelaava Aigars Cipruss.

Suomen mahdollisuuksia aina kultaan asti Lindström pitää hyvänä. "Curre" toki muistuttaa, että monella muullakin maalla on realistiset mahdollisuudet mestaruustaistoon.

- Suomen on hallittava paineet, joita tulee varsinkin pudotuspelivaiheessa, kun yksi peli ratkaisee jatkopaikan.

Kisojen alla puhuttiin jälleen MM-kisojen arvostuksesta, kun moni NHL:ssä miljoonia tienaava tähti jätti turnauksen väliin. Arturs Irbelle tällainen ei tullut kuitenkaan kysymykseen

- On kunnia asia pelata kisoissa oman maansa värien puolesta, kuittaa latvialainen epäilyt motivaatio-ongelmista.

29.04.2003


Latvia jännitti jatkopaikkaa

Latvia otti tärkeän 4-2 (0-0,2-2,2-0) -voiton Tanskasta välisarjassa Turussa. Latvian puolivälierä paikka on nyt Sveitsin käsissä. Jos Sveitsi voittaa tai pelaa tasan Ruotsin kanssa selviää Latvia puolivälieriin.

Curt Lindströmin luotsaama Latvia toivoo Sveitsin menestystä.

Jos Latvia selviää puolivälieriin tippuu Venäjä jatkosta. Ottelu oli maiden viimeinen F-lohkon välisarjassa.

Kaksi erää joukkueet kamppailivat tasapäisesti, mutta kolmanteen erään Latvialta löytyi tarpeeksi puristusta.Tanska pelasi sille tyypillisesti kaksi erää kohtalaisesti, mutta kolmannessa virta loppui. Latvian helpohko 3-2-maali heti kolmannen erän alussa lannisti juutit.

Latvain maalit viimeistelivät Aleksandrs Kercs (2), Aleksejs Sirokovs ja Gregorijs Pantelejvs. Nashvillen pakki Karlis Skrastins hankki kolme syöttöpistettä. Tanskan osumat viimeistelivät Mike Grey ja Lasse Degn.

Latvian Arturs Irbe torjui ottelussa 16 (9+11+4) vetoa. Tanskan maalilla Peter Hirsch teki 26 (13+6+4) torjuntaa.

MM-kisojen puolivälierät pelataan keskiviikkona Helsingissä ja Turussa.

06.05.2003


Irbe jää tuuliajolle

Arturs Irbe, 36, ei saanut osallistua Carolina Hurricanesin harjoitusleirille. Samalla seurajohto ilmoitti, ettei Irben palveluksia tarvita enää myöskään AHL:n Lowellissa. Kevin Weekesin ja Patrick DesRochersiin satsaava Carolina yrittää myydä Irbeä, mutta Latvialaisen 2,7 miljoonan dollarin yhden suunnan vuosipalkka hirvittää ostajia.

- Olemme kiitollisia kaikesta, mitä Archie on tehnyt puolestamme. Tämä on bisnestä, ei mitään henkilökohtaista, toteaa Jim Rutherford.

??.10.2003


Carolina hylkii Irbeä

Arturs Irbe ehti olla kuukauden verran AHL:n Lowell Lock Monsters joukkueessa. Mutta yllättäen Carolina siirsi Irbeä Johnstown Chiefsiin (ECHL).

16.10.2003


Latvia ja Saksa tasapeliin

Saksa ja Latvia pelasivat 1-1 (0-1, 1-0, 0-0) tasapelin jääkiekon MM-kisojen A-lohkon ottelussa maanantaina Prahassa. Ottelun molemmat maalit syntyivät ylivoimalla. Latvia meni avauserässä johtoon ajassa 9.34 Sergejs Zoltoksin osumalla. Saksa onnistui tasoittamaan toisessa erässä, kun Jochen Hecht laukoi maalin ajassa 25.34 Tobias Abstreiterin syötöstä.

Joukkueiden NHL-liigassa pelaavat maalivahdit olivat ottelun parhaat pelaajat. Carolina Hurricanesin kokenut Arturs Irbe pysäytti Latvian maalilla 23 kiekkoa. Washington Capitalsin saksalaiselle Olaf Kölzigille kirjattiin 22 torjuntaa.

Lauantaina Kazakstanin maalein 4-2 voittanut Saksa varmisti paikkansa ylemmässä jatkosarjassa. Latvia kohtaa puolestaan Kazakstanin tiistaina. Latvialaisille riittää jatkopaikan varmistamiseksi ottelusta tasapeli.

27.4.2004


Latvia ja Sveitsi nyhjäsivät tasapelin

Latvia ja Sveitsi päätyivät pistejakoon jääkiekon MM-kisojen E-lohkon välisarjaottelussa lauantaina 1-1 (0-0, 0-0, 1-1). Joukkueet nyhjäsivät kaksi erää maaleitta ja keskittyivät lähinnä jäähyjen keräämiseen.

Latvian joukkueesta kuumimpana kävi Aleksandrs Kercs. SM-liigassa Tapparan paidassa aikoinaan kurvaillut Kercs otti neljä kaksiminuuttista.

Jäähykarkeloihin otti osaa myös Latvian kokenut maalivahti Arturs Irbe, joka sai kolmannen erän loppuminuuteilla jäähyn pelin viivyttämisestä.

Ottelun viimeisellä minuutilla Latvian valmentaja Curt Lindström vaati vielä Ivo Rüthemannin mailan mittauttamista. Rüthemannin maila todettiin sääntöjen vastaiseksi ja Latvia pääsi pelaamaan lopun ilman alivoimaa.

Ottelussa jaettiin yhteensä 20 kahden minuutin jäähyä.

Latvian maalin viimeisteli Grigorijs Pantelejevs. Sveitsin tasoitusmaalin iski Marc Reichert. Sveitsi kohtaa sunnuntaina Tshekin. Latvia jatkaa pelejään Itävaltaa vastaan maanantaina.

01.05.2004


Ruotsi löi helposti Latvian

Ruotsi jatkaa jääkiekkoilun MM-kisojen välierissä. Se varmisti ensimmäisenä jatkopaikkansa neljän joukkoon lyötyään Prahassa puolivälierässä Latvian helposti 4-1 (3-0, 0-0, 1-1).

Ruotsalaisista ratkaisun pohjustivat ensimmäisessä erässä maalin mieheen tehneet Jonas Höglund, Daniel Alfredsson ja Dick Tärnström. Arturs Irbe ei vastustajan tolppien välissä venynyt avauserässä ihmepelastuksiin, ja Latvian yllätys jäi vaille pohjaa.

Ruotsi pelaa MM-mitaleista neljäntenä vuonna peräkkäin. Latvia ylsi Tshekin MM-kisoissa kuudenneksi. Se on maan paras MM-sijoitus kautta aikojen.

Puolivälierään toi lisäväriä se, että kummankin joukkueen päävalmentajat ovat ruotsalaisia, Ruotsin Hardy Nilsson ja Latvian Curt Lindström. Lindströmin, 63, päävalmentajasopimus Latvian joukkueessa umpeutui Ruotsi-puolivälierään. Lindströmin valmentajatulevaisuus on villeimmissä huhuissa liitetty Venäjän ensi syksyn maailmancup-joukkueeseen, mutta Lindström ei niitä kommentoi.

6.5.2004


Irbe Columbus maalille

NHL-jääkiekkomaalivahti Arturs Irbe torjuu jatkossa kiekkoja Columbus Blue Jacketsin maalilla. Carolina Hurricanesin ja latvialaisvahdin kuusi kautta kantanut yhteistyö päättyi keskiviikkona Kesäkuun 16. päivänä 2004, kun amerikkalaisseura ilmoitti siirrosta.

Tunsimme että Columbuksen maalinsuuta piti vahvistaa, selitti toimitusjohtaja Doug McLean. Nyt meillä on vaihtoehtoina Irbe ja Marc Denis.

Irbe, 37, ehti voittaa Carolinan paidassa 130+14 ottelua ja venyi 20 + 1:een nollapeliin.

17.06.2004


Arturs Irbe siirtyy Columbus Blue Jacketsiin

Latvian jääkiekon yksi suurista, piskuinen maalivahti Arturs Irbe, jatkaa uraansa Columbus Blue Jacketsin joukkueessa.

37-vuotias maalivahti jäi viime kaudella kakkoseksi Kevin Weekesin taakse ja joutui hakemaan peliaikaa jopa ECHL:stä asti. Viime kausi meni Irbellä lähes kokonaisuudessaan Johnstownin joukkueen riveissä ECHL:ssä. Irbe kieltäytyi viime kesänä ottamasta vastaan tarjousta, jonka mukaan Carolina olisi ostanut miehen sopimuksen loppuun ennen kaksivuotisen sopimuksen loppumista.

Irben kauppa-arvo täydennetään myöhemmin. Columbuksessa kiekkoja viime kaudella torjuivat Marc Denis ja Fred Brathwaite.

Irbe on eurooppalaisten maalivahtien voittotilastossa toisena Dominik Hasekin takana 218 voitto-ottelullaan. Irbe torjui kiekkoja Carolinan maalilla kun joukkue eteni Stanley Cupin finaaleihin keväällä 2002 ja on pelannut kahdesti All-Stars ottelussa.

Irbe on edustanut NHL:ssä San Josea, Dallasia, Vancouveria ja Carolinaa.

17.6.2004


Hurricanes teki veskarikauppoja

Carolina yritti pitkään hankkiutua eroon Arturs Irbestä, mutta Latvialainen ei suostunut sopimuksenpurkuun. Pahvin arvo oli 5,2 miljoonaa dollaria, mutta Canes tarjosi vain 1,8 miljoonaa sen purkamisesta. Irbeä yritettiin taivutella farmikomennuksella, mutta hän puri hammasta ja lähti bussikiertueelle.

Nyt Columbus Blue Jackets hankki Irben, joka pelasi Carolinassa kuusi kautta ja vei joukkueen Stanley Cup -finaaliin 2002. Kiitämme "Archieta" kaikesta, mitä hän teki meille, ja olen iloinen, että hän saa uuden tilaisuuden liigassa, herkisteli Canesin GM Jim Rutherford.

Irben korvaa sveitsiläinen Martin Gerber, joka torjui Anaheimissa hyvän 32 ottelun kauden. Vaihdossa Ducks sai pakki Tomas Malecin ja kolmoskierroksen varauksen kesän draftissa.

??.??.2004


Latvia jakaa bonusrahoja

Latvian jääkiekkoliitto ei kuulu rikkaimpiin lajissaan, mutta se sai silti kasattua 7500 dollaria pelaajaa kohti kiitoseksi siitä, että he hankivat maalle olympiapaikan 2006.

Karsintojen ratkaisu oli hyytävä trilleri. Valko-Venäjä meni ratkaisuottelussa 4-2 johtoon, kun peliaikaa oli enää 11 minuuttia. Jäljellä oli 6 minuuttia, kun Latvian valmentaja Leonids Beresnevs käski maalivahdin pois, ja Latvia pääsi kaventamaan. Kolme minuuttia myöhemmin tuli tasoitus. Ajassa Alexander Semjonovs teki voittomaalin, joka takasi Latvialle paikan olympiaturnaukseen. Myös Sveitsi ja Kazakstan hankkivat paikan Torinon kisoihin 2006.

Sitä ennen on spekuloitu tuleeko Latvian Arturs Irbe mukaan olympiakarsintoihin. Lopulta ei osallistunut kun Irbellä kiireitä P-Amerikassa. Irbe on NHL:n työsulkun aikana NHLPA:n varapuheenjohtaja.

??.??.2005


Suomi pelasi kenraaliharjoituksessa Latviaa vastaan

Jääkiekon MM-kisoihin matkaavan Suomen maajoukkueen viimeistely ontui pahasti keskiviikkona Oulussa pelatussa kenraaliharjoituksessa Latviaa vastaan. Suomi toki voitti ottelun 3-2 (1-0, 2-1, 0-1) lukemin, mutta tasoltaan niin Suomen kuin koko ottelun taso jäi varsin vaatimattomaksi.

Tämä ottelu ei todellakaan ollut paras mittari arvioimaan meidän tämän hetkistä tilannetta, Suomen paavalmentaja Erkka Westerlund vahvisti. Vain kolmas erä oli kohtuullisen hyvää peliä, sillä siihen saatiin jo tavanmukaista rytmiä mukaan, hän lisäsi. Westerlundin mielestä joukkueen yhtenäisyys hajosi hieman turhien ja jopa tyhmienkin jäähyjen takia.

Ottelun avausmaalin teki Niko Kapanen puolustaja Lasse Kukkosen ja Jukka Hentusen syötöstä, kun ottelua oli pelattu 6.16. Latvian maalissa Arturs Irbe oli siinä tilanteessa voimaton, vaikka erän aikana esittikin tukun huipputorjuntoja.

Vaikka Leijonat hallitsi ensimmäistä erää selvästi, pääsi vieraatkin muutaman kerran kokeilemaan maalivahti Fredrik Norrenan tarkkuutta. Paras paikka oli Janis Spruktsilla, kun Janis pääsi laukomaan avopaikasta noin kuuden metrin etäisyydeltä kohti Norrenaa. Hänen hanskakasi heilahti kuitenkin nopeasti rapylän eteen ja sekin tilanne kuivui kokoon. Toisen erän Leijonat aloitti vauhdilla painaen kiekon väkisin hyökkäyspäähän. Joukkueen toisen maalin laukoi kolmannella minuutilla kolmosketjun laituri Jani Rita.

3-0-johtomaalin joukkueelle pelasi ykkösketju Ville Peltonen-Olli Jokinen-Tomi Kallio. Kovimmat suosionosoitukset oululaisyleisö antoi toisen erän puolivälin jälkeen, kun Kärppien pelaajat Jussi Jokinen ja Jari Viuhkola pääsivat jäälle. Erän loppupuolella Latvia pääsi tekemään kavennusmaalin, kun Aleksandrs Semjonovs laukoi kiekon ohi Norrenan. Syöttäjinä maaliin kirjattiin Aleksandrs Nizivijs ja Mikelis Redlihs.

Kolmas erä jatkui edelleen rikkonaisena, sillä jäähyaition ovi kävi molemmin puolin tasaiseen tahtiin. Kun Mikko Eloranta joutui kolmannen kerran jäähylle, pääsi Latvia kaventamaan 3-2:een Viktors Ignatjevsin maalilla.

27.04.2005


Kanada voitti, Nash iski hattutempun

Edgards Masalskis aloitti huonosti ja Irbe korvasi Masalskisin. Latvia olisi pistänyt hallitsevalle maailmanmestarille 4-6 lukemia kovemmin hanttiin, jos Arturs Irbe olisi huhkinut alusta asti Latvian maalilla.

Edgars Masalskis oli epävarma omintakeisella torjuntatyylillään. 2-5 numeroissa Masalskis sai tehdä tilaa Irbelle ajassa 36.50.

Vain kolmen maalin Rick Nash onnistui yllättämään Irben. - Vaikka Rick on vasta 21-vuotias, hänestä ei voi puhua minään keltanokkana. Näin hänet NHL:ssä pari vuotta sitten. Hänellä on mahtava kosketus kiekkoon ja peliäly huippuluokkaa. Meiltä MM-avaus oli ihan kelvollinen, Irbe tiivisti.

Nash ei yllättynyt Latvian otteista

NHL:n maalintekijäkuningas Rick Nash ei ollut yhtään yllättynyt Latvian hyvästä vastuksesta.

- Pelasimme heitä vastaa harjoitusmaaottelun ja voitimme sen nihkeästi 3-1. Tiesimme siis millainen vastus meillä oli edessä. Hyvällä prosentilla he kyllä tekivät maaleja.

Voittomaalin Nash sutaisi kaatuessaan. Kiekko lirui Masalskisin längistä maaliin. - Ajoin vain maalia kohti ja yritin saada aikaiseksi irtokiekon. En odottanut siitä maalia, Nash tunnusti.

Kanadalle MM-pronssia vuosikymmeniä jälkikäteen

Kanada saavutti pienen voiton jo ennen ensimmäistä MM-otteluaan. Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF julkisti lauantaina, että vuonna 1964 Innsbruckin olympiakisoissa pelannut Kanadan joukkue saa 41 vuotta jälkikäteen ansaitsemansa MM-pronssimitalit. Tuolloin olympiakisoilla oli myös MM-arvo. Olympiapronssi meni 1964 jakoon Tshekkoslovakialle.

Kanadan maajoukkueessa Innsbruckin 1964 olympiakisoissa oli tamperelaisessa Tapparassa 1962-1963 SM-sarjaa pelannut puolustaja Henry Åkervall.

01.05.2005


Laiska Kanada avasi rimaa hipoen

Latvia - Kanada 4-6

Latvian maalissa aloitti yllättäen Edgars Masalskis, joka selvitti vielä ensimmäisen erän yhdellä takaiskulla, mutta hermostuneesti pomputellut vahti ei vakuuttanut otteillaan.

Irbe päästi vain yhden

Toisessa erässä Latvia sortui jäähyilyyn ja Kanada rankaisi neljästi ylivoimalla. Pelkästään Masalskisia ei maaleista voi syyttää, mutta 2-5 tilanteessa hän sai väistyä kokeneen Arturs Irben tieltä. Irbe esittikin mallikkaita otteita, mutta ei kuitenkaan pystynyt estämään Nashin 6-4 ratkaisumaalia.

Faneilleen Irbe halusi kuitenkin lähettää erityiskiitokset.

- Meillä on täällä kuulemma yli 3 000 fania, ja sen kyllä kuulee. He ovat aivan mahtavaa porukkaa ja saavat meidät yrittämään entistä kovemmin.

- Kaiken kaikkiaan meidän on oltava peliimme melko tyytyväisiä. Pelasimme kaksinkertaista maailmanmestaria vastaan ja annoimme heille tiukan vastuksen. Totta kai tappio kirvelee, mutta tästä on hyvä jatkaa turnausta, Irbe filosofoi.

01.05.2005


Latvian maalivahti Irbe jaksaa yhä

Latvian kokeneen maalivahdin Arturs Irben jalka ei vielä paina, vaikka ikää on kertynyt jo 38 vuotta. Irbe aloitti tämän vuoden jääkiekon MM-kisat luukkuvahtina Kanadaa vastaan, mutta komennus kentälle kolmannessa erässä osoitti, että torjuntataidot ovat yhä tallella.

Irbe torjui Kanada-ottelun päätöserässä 15 laukausta päästäen taakseen vain yhden osuman. Kahdessa ensimmäisessä erässä Latvian nuori maalivahti Edgars Masalskis päästi viisi osumaa ennen vaihtokomennustaan. Irben maalille tulon jälkeen Latvia nousi maalin päähän Kanadasta, mutta lopulta vaahterapaidat veivät ottelun nimiinsä maalein 6-4.

- Olen pahoillani pojan (Masalskisin) puolesta. Ei ole mukava saada komennusta vaihtoon tuollaisessa ottelussa. Mutta omalta kohdaltani oli mukava päästä toimintaan mukaan kolmannessa erässä , Irbe kertoo IHWC.net -verkkosivuilla.

Irbe on esiintynyt jääkiekon MM-kisoissa vuodesta 1997 lähtien. Yhteensä maalivahdille on kertynyt 37 MM-ottelua. Irbe ei pelannut viime kaudella seuratason jääkiekkoa, mikä on latvialaisen mielestä ollut hyvin vaikeaa.

- On raskasta olla vuosi pelaamatta, mutta olen onnellinen päästessäni pelaamaan jälleen MM-kisoissa. Pelaaminen ei ole helppoa (tauon jälkeen), mutta toivottavasti tein asioita oikein avausottelussa, Irbe toteaa.

Latvia kohtaa tiistaina B-alkulohkon ottelussa USA:n.

05.05.2005


Latvia kohtaa Leijonat, Slovenia karsintasarjaan

Latvia voitti Slovenian 3-1 (1-0, 1-1, 1-0) jääkiekon MM-kisoissa torstaina. Tulos tiesi sitä, että Latvia eteni B-alkulohkosta Kanadan ja USA:n tavoin F-jatkolohkoon, jossa ne kohtaavat Suomen, Ruotsin ja Ukrainan. Slovenian pelit jatkuvat karsintasarjassa, jossa pelataan säilymisestä A-sarjassa.

Latvia joutui odottamattoman lujille Kari Savolaisen päävalmentaman Slovenian kanssa, joka ehti ennen torstaista koitosta kokea rökäletappiot USA:lle (0-7) ja Kanadalle (0-8).

Latvia pujahti Martins Cipulisin ylivoimamaalilla ja Atvars Tribuntsovsin tasakenttäosumalla 2-0 johtoon, mutta sitten matka mutkistui. Perusvarmaa torjuntatyötä tehnyt Latvian maalivahti Arturs Irbe teki emämunauksen. Irbe luuli vanginneensa kiekon räpylään, mutta kiekko olikin jäässä maalikehikon kupeessa pelattavissa. Slovenian Jurij Golicic kaappasi pelivälineen, kiersi maalin ja siirsi kiekon maaliin Karlis Skrastinsin ja Viktors Ignatjevsin ehtimättä tilanteen pelastajaksi.

Golicicin maali oli Slovenialle ensimmäinen tällä tasolla sitten Suomen 2003 MM-kisojen. Latvian ja Slovenian ottelun päätöserä oli melkoista hurlumhei-jääkiekkoa, ja lopussa Latvia pääsi niittaamaan ratkaisun tyhjään maaliin.

Hyvään liikkeeseen pelinsä perustava Latvia voi olla Leijonille jatkolohko-ottelussa iso kanto. Latvia pelasi vahvasti Kanadaa vastaan, jolle se hävisi vain 4-6. USA:ta vastaan Latvia johti lupaavasti 1-0, mutta taipui 1-3 tappioon.

08.05.2005


Latvia Suomelle outo arvokisavastustaja

Latvia pelasi ensimmäisen kerran jääkiekkoilun MM-kisojen A-sarjassa Suomessa 1997. Kahdeksan MM-turnausta pelannut Latvia on kohdannut Suomen arvokisoissa kuitenkin vain kerran.

Maanantaina F-jatkolohkossa yhteen iskevät Suomi ja Latvia olivat vastakkain MM-avausottelussaan 1998 Sveitsin Baselissa alkusarjassa. Suomi voitti tuolloin 6-0. Latvian toistaiseksi paras MM-sijoitus oli viides, irtosi Pietarista 2000. Latvia voitti turnauksessa mm. Venäjän, joka romahti koti-kisoissaan 11:nneksi. Voitto oli entisen Neuvostoliiton alusvaltiossa Latviassa kansallinen uroteko, ja MM-joukkueen pelaajat otettiin kotimaassaan vastaan kuin maailmanmestarit.

Yksi vuoden 2000 sankareista oli maalivahti Arturs Irbe, joka on Latvian keskeisin pelaaja myos Itävallan MM-turnauksessa. Irbe, 38, voitti aikoinaan miehittäjävalta Neuvostoliiton ryhmässä maailmanmestaruuden Sveitsissä 1990. Patrioottina tunnettu maalivahti ehti kieltäytyä MM-edustuksesta Neuvostoliiton riveissä ennen kuin Latvia itsenäistyi 1991.

Arturs siirtyi Pohjois-Amerikan kaukaloihin saman vuoden syksyllä, kun hän siirtyi Riian Dynamosta NHL:n San Jose Sharksiin. NHL:ssa pelatun 568 runkosarjaottelun kokemuksella Irbe arvioi Latvian mahdollisuuksia Suomea vastaan realistisin äänenpainoin.

Mahdollisuutemme voittaa Suomi ovat kapeanlaiset. MM-turnauksen alkulohkopelimme Kanadaa ja USA:ta menivät kuitenkin hyvin ja antoivat itseluottamusta. Sitä paitsi pistimme Suomen ahtaalle ennen MM-kisoja pelatussa maaottelussa, Irbe sanoo.

09.05.2005


Arturs Irbe näki Leijonien laukaukset

Latvian maalivahti Arturs Irbe kiitteli Suomi-ottelun jälkeen joukkueensa puolustajia. Latvian pakit pitivät maalinedustan vapaana, joten Irbellä oli suhteellisen helppo poimia Leijonien laukaukset.

- Suomi tuli otteluun todella vahvasti. He pyrkivät ampumaan kiekon maaliin suoraviivaisesti aina tilaisuuden tullessa, Irbe kommentoi IHWC.net -verkkosivustolla.

- Puolustuksemme teki kuitenkin hienon työn ja piti laukaisusektorin vapaana. Tästä syystä näin suurimman osan laukauksista, Irbe kiitteli.

Irbe oli maanantaina selvästi Leijonien Niklas Bäckströmiä työläämpi torjuen yhteensä 29 suomalaislaukausta. Irbe onkin noussut maalivahtien torjuntatilastossa jo toiselle sijalle Valko-Venäjän Andrei Mezinin jälkeen.

- Pidän tällaisista otteluista. Pelaamme huippumaita vastaan ja pyrimme voittamaan, Irbe totesi maanantain ottelun jälkeen.

10.05.2005


Arturs Irbe HK Riga 2000:een

Arturs Irbe siirtyi kotikaupunkiinsa HK Riga 2000 joukkueeseen. HK Riga 2000:n nettisivut www.riga2000.lv

13.09.2005


Karl Goehring Jokerien maalivahdiksi

Jääkiekon SM-liigan torstaisen avauksen kynnyksellä maalivahtipulaan joutunut Jokerit paikkasi rivejään jo perjantaina. Helsinkiläisseura hankki Karl Goehringin joukkueeseen korvaamaan NHL-sopimuksen tehneen ykkösmaalivahtinsa Tim Thomasin.

- Goehringin kanssa tehtiin kauden kattava sopimus. Hän on jo lauantaina Pelicans-Jokerit ottelussa, mutta en vielä tiedä milloin hän pelaa ensimmäisen SM-liigapelinsä, Jokerien toimitusjohtaja Matti Virmanen kertoi.

Perjantaina Suomeen saapunut Goehring, 27, on pelannut neljä viimeisintä kautta AHL-liigassa Syracusessa. Kevätkaudella 2003 hän pelasi liigan tähdistöottelussa ja vuonna 2000 hän oli Yhdysvaltain maajoukkueen MM-miehistössä Pietarin kisoissa kolmosmaalivahti.

Virmasen mukaan Thomas oli erittäin vaivautunut siitä, että hän lähti Jokereista niin lähellä kauden avausta. Jokerien toimitusjohtaja selaili kahdeksan maalivahdin tietoja toimistossaan keskiviikkona, kun Thomas pakkaili areenassa tavaroitaan.

- Näytin Thomasille näiden kahdeksan ehdokkaan tiedot. Hän siirsi viisi heti syrjään. Goehringin kohdalla hän sanoi, että tämä kaveri pystyy yksin voittamaan teille otteluja.

- Yksi ehdokkaista oli Arturs Irbe. Eikä Thomas kehunut Goehringia siksi, että tuntisi tämän tai olisi tämän kaveri. Goehring oli paras ehdokkaista, Virmanen selvitti tulokkaan suosituksia.

Jokerit piti melkoista hoppua Goehringin sopimuksen varmistamisessa. Amerikkalaismaalivahti oli jäänyt ilman NHL-seura Columbusin sopimusta, mutta hänellä oli pesti vireillä Saksan pääsarjaan Berlin Capitalsiin.

- Annoimme hänelle yhden illan aikaa miettiä, hyväksyykö hän sopimustarjouksemme. Hienoa, että ohitettiin Berlin Capitals, Virmanen myhäili.

- Goehringin on pienikoinen (172 cm/73 kg), mutta pätevä ja fyysisesti tosi hyvässä kunnossa harjoiteltuaan paljon tätä kautta varten, Virmanen jatkoi.

Jokerien liiga-avauksessa torstaina HIFK:ta vastaan torjui 19-vuotias Joonas Hallikainen, joka suorittaa varusmiespalvelustaan Hyrylässä.

24.09.2005


Latviaan kilpaileva jääkiekkoliitto

Latvian jääkiekkoväkeä jo pitkään repineet erimielisyydet kulminoituivat viime lauantaina, kun maahan perustettiin uusi, kilpaileva kansallinen jääkiekkoliitto. Uutta organisaatiota johtaa maassa hyvin tunnettu liikemies Viesturs Koziols. Mukana hankkeessa ovat myös jotkin maan kiekkoilun kirkkaimmat tähdet, kuten Arturs Irbe ja Sandis Ozolinsh.

Maan virallinen jääkiekkoliitto, jota on kuuden viime vuoden ajan johtanut Kirovs Lipmans, jatkaa kuitenkin toimintaansa. Ainoastaan vanhalla liitolla on tällä hetkellä jäsenyys kansainvälisessä jääkiekkoliitossa IIHF:ssä. Lipmansin otteita on arvosteltu viime vuosina kovasti, ja monia kansallisia kilpailuja ja jääkiekkoiluun liittyviä organisaatioita on perustettu virallisen liiton ulkopuolelle. Myös virallisen liiton riveissä on mukana kovia nimiä, muiden muassa maan kaikkien aikojen tunnetuin jääkiekkoilija Helmuts Balderis istuu hallituksessa.

Kilpailevan liiton, ”Latvian Ice Hockey Unionin” puheenjohtajaksi on siis valittu tunnettu latvialainen liikemies Viesturs Koziols. Aiemmin hän toimi maan eturiviin kuuluvan Riga 2000 seuran puheenjohtajana.

Uusin käänne on johtanut siihen, että monet asiat ovat epäselviä, mukaan lukien kansallisen liigan pyörittäminen ja se, kuka määrää maajoukkuetta tulevaisuudessa. Tämän kevään osalta on todennäköistä, että ”vanha” liitto säilyttää statuksensa ainakin toistaiseksi ja lähettää maajoukkueen kevään MM-kisoihin. Tilanne on kuitenkin sekava, ja erityisen mielenkiintoiseksi sen tekee se, että vuoden 2006 MM-kisat on määrä pitää Riiassa.

??.??.2005


Latvia julkisti ehdokkaansa 2006 Torinon kiekkoturnaukseen

Latvian ehdokkaat Torinoon:

Maalivahdit: Arturs Irbe, Edgars Masalskis, Ervins Mustukovs, Sergei Naumov, Martins Raitums, Peteris Skudra, Dmitri Zabotinsky

Puolustajat: Oskars Bartulis, Kaspars Astashenko, Mihail Bogdanov, Igor Bondarev, Sergei Durdins, Vents Feldmanis, Guntis Galvins, Viktor Ignatjev, Alexander Jerofejev, Rodrigo Lavins, Sandis Ozolins, Georgijs Pujacs, Jekabs Redlihs, Krisjanis Redlihs, Arvids Rekis, Agris Saviels, Normunds Sejejs, Karlis Skrastins, Oleg Sorokin, Atvars Tribuncovs

Hyökkääjät: Girts Ankipans, Artis Abols, Armands Berzins, Viktor Blinov, Edijs Brahmanis, Aigars Cipruss, Martins Cipulis, Sergei Cubars, Lauris Darzins, Kaspars Daugavins, Vjatsheslav Fandul, Valeri Filimonov, Vitali Galuzo, Raitis Ivanans, Martins Karsums, Alexander Kercs, Alexander Macijevsky, Vladmir Mamonov, Alexander Nizhivy, Juris Ozols, Grigori Pantelejev, Mikelis Redlihs, Vadim Romanovsky, Kaspars Saulietis, Alexander Semenov, Alexei Sirokov, Janis Sprukts, Juris Stals, Leonid Tambijev, Herberts Vasiljevs, Maris Ziedins.

25.10.2005


Irbe siirtyy EC The Red Bulls Salzburgiin

Irbe lähtee kotikaupungista Riika HK 2000:sta Red Bulls Salzburgiin. Salzburg sijaitsee Itävallassa. Joukkuetta valmentaa entinen ruotsin maajoukkueen päävalmentaja Hardy Nilsson. Red Bulls pelaa Bundes-liigassa ja sekä National-liigassa. Red Bullsissa pelaa suomalaisten tuttu Juha Lind. Seuran kotisivu www.theredbulls.at

03.12.2005


Red Bulls Salzburgin kokoonpano kaudella 2005-06

Maalivahdit:
Bock Bernhard
Höneckl Thomas
Innerwinkler Thomas
Irbe Arturs
Meissner Adrian

Puolustajat:
Artursson Greger
Henry Burke
Hochenberger Stephan
Kaltenböck Jan
Lainer Jakob
Lakos Andre
Lanz Wilhelm
Lindgren Victor
Mana Michael
Pittl Stefan
Ratschiller Andreas
Riener Youssef
Schneider Martin
Ulrich Martin
Unterweger Manfred

Hyökkääjät:
Auer Thomas
Banham Frank
Feichtner Alexander
Frühwirth Dominik
Gasteiger Peter
Grabher-Meier Martin
Hager Gregor
Hanschirik Markus
Harand Patrick
Hendrickson Darby
Hirsch Christoph
Johnston Robin
Kalt Dieter
Knoblechner Markus
Kumposcht Simon
Lederer Gerald
Lind Juha
Mairitsch Martin
Mairpeter Mathias
Mühllechner Mario
Pewal Marco
Pewal Martin
Pinter Philipp
Purkhard Harald
Rud Christoph
Schwab Matthias
Trattnig Matthias
Wechselberger David
Zach Daniel

04.12.2005


Irbe pelasi debyytti ottelun Red Bulls paidassa

Red Bulls pelasi EC Graz 99ers vastaan. Arturs Irbe aloitti hienosti ja auttoi joukkueensa voittoon.

Red Bulls - EC Graz 99ers (1-0, 0-1, 2-0) 3-1

06.12.2005


Latvian joukkue Torino 2006 Olympialaisiin

Latvian joukkueesta löytyy monia suomalaisille tuttuja nimiä. Etenkin nimet kuten Lavins, Skrastins, Cipruss, Tambijevs ja varsinkin Sprukts ovat kotimaan kiekkosarjojen seuraajille erittäin tuttuja nimiä. Monivuotinen ikoni Vjatsheslav Fandul ei ole joukkueessa enää mukana, mutta Arturs Irbe jaksaa edelleen torjua kiekkoja maansa puolesta.

Puolustukseen Latvialla on heittää kaksi NHL-pakkia. Sandis Ozolinsh ja Karlis Skrastins.

Maalivahdit:
Arturs Irbe, Salzburg Red Bulls
Edgars Masalskis, Neftjanik Almetjevsk
Sergejs Naumovs, Himik Mytitshi

Puolustus:
Viktors Ignatjevs, EHC Linz
Rodrigo Lavins, Brynäs
Sandis Ozolins, Anaheim Mighty Ducks
Georgijs Pujacs, HC Riga 2000
Arvids Rekis, Augsburg Panthers
Agris Saviels, Torpedo Nizhni-Novgorod
Karlis Skrastins, Colorado Avalanche
Atvars Tribuncovs, Mora IK

Hyökkääjät:
Girts Ankipans, HC Riga 2000
Armands Berzins, HC Riga 2000
Aigars Cipruss, HC Riga 2000
Vladimirs Mamonovs, Liepajas Metalurgs
Aleksanders Nizivijs, Torpedo Nizhni-Novgorod
Grigorijs Pantelejevs, Dmitrov
Mikelis Redlihs, IF Björklöven
Aleksanders Semjonovs, Malmö Red Hawks
Janis Sprukts, HPK
Leonids Tambijevs, EHC Basel
Herberts Vasiljevs, Krefeld Pinguine
Maris Ziedins, Stockton Thunder

22.12.2005


Irbe Latvian lipunkantajana Torino 2006 Olympialaisten avajaisissa

Irbe toimi Latvian lipunkantajana avajaisissa. Irben lähikuva oli muutaman sekunnin television lähetyksessä.

??.02.2006


Latvia kiusantekijänä B-lohkossa

Maalinsuulla Latvialla on tuttu kasvo monista arvokisoista, sillä kiekkoja torjuu Salzburgissa tämän kauden pelannut 39-vuotias Arturs Irbe. Viime vuoden MM-kisoissa Irbe piti muun muassa Suomen nollilla välisarjan ottelussa. Kaksi muuta Latvian maalivahtia ovat vuoden 2005 MM-kisojen tapaan Sergejs Naumovs ja Edgars Masalskis. Viime vuoden MM-kisoissa Irbe torjui kuusi Latvian seitsemästä pelistä.

Puolustuskaluston ykkösnimenä häärää Karlis Skrastins. Colorado Avalanchen runkopelaajiin kuuluva Skrastins saa kannettavakseen suuren vastuun. Peliaikaa on luvassa paljon. MM-kisoista tuttuja puolustajia joukkueessa on useita. Ainoastaan Pohjois-Amerikan alasarjoja kolunnut Georgijs Pujacs on MM-kisoja seuranneelle yleisölle vieraampi nimi. Muun muassa Rodrigo Lavins, Atvars Tribuncovs ja Viktors Ignatjevs ovat kuuluneet Latvian maajoukkueen vakiokalustoon jo pitkään.

Hyökkäyspäässä Latvialla ei ole NHL-pelaajia. Joukkue koki pahan menetyksen, kun Janis Sprukts loukkaantui eikä pääse osallistumaan kisoihin. Vuoden 2005 MM-kisoissa ketju Martins Cipulis-Sprukts-Girts Ankipans aiheutti runsaasti päänvaivaa monelle joukkueelle. Hyvän alkukauden HPK:n riveissä pelannut Sprukts olisi ollut Latvialle kullanarvoinen pelaaja. Spruktsin korvaa Cipulis, joten koko ketju ei hyvistä MM-kisaesityksistä huolimatta kuulunut valmentaja Leonids Beresnevsin suunnitelmiin.

Spruktsin poissaolosta huolimatta sentteriosastolta löytyy tuttuja nimiä. SM-liigassa pelanneet Leonids Tambijevs ja Aigars Cipruss kuuluvat molemmat Latvian kisamiehistöön. Tambijevs kävi alkukaudella HPK:n testissä, mutta ei saanut sopimusta. Tämän jälkeen tie vei Sveitsiin, jossa Tambijevs on tehnyt 14 pistettä 21 ottelussa. Cipruss pelaa nykyisin kotimaansa HC Riga 2000:ssa, josta valittiin joukkueeseen Ciprussin lisäksi myös Cipulis, Ankipans ja Armands Berzins.

Latvian joukkueen hyökkäyksen kiistaton ongelma onkin se, että joukkueesta löytyy turhan vähän kovimmissa liigoissa pelaavia pelureita. Tambijevsin lisäksi ainoastaan Venäjän Superliigan Nizhni-Novgorodia edustava Aleksanders Nizivijs pelaa Euroopan kovimpiin kuuluvissa liigoissa. Pääsarjatasolla Latvian ulkopuolella pelaa Krefeld Penguinsin Herberts Vasiljevs. Muilla pelipaikka löytyy alemmilta sarjatasoilta.

Latvia on ennakkoon selkeästi kiusantekijän asemassa. Tiukka peliohjelma ei kuitenkaan suosi joukkuetta, jonka kärki on kapea. Viime vuoden MM-kisoissa Latvia pelasi perättäisinä päivinä Suomea ja Ruotsia vastaan. Suomi joutui tyytymään maalittomaan tasapeliin, Ruotsi pieksi Latvian suurinumeroisesti. Useissa arvokisoissa on kuitenkin nähty, kuinka pienestä asiat voivat olla kiinni. Viime olympialaisissa Valko-Venäjä pelasi välierässä. Ennakkoon ajateltuna Latvia pääsee kuitenkin alkusarjan jälkeen keskittymään kotikisoihin, joissa joukkueelta voidaan kotiyleisön siivittämänä odottaa kovaa panosta.

12.02.2006


Latvia ja Yhdysvallat tasapeliin olympiajääkiekossa

Latvia ylsi tasapeliin Yhdysvaltojen kanssa jääkiekossa Torinon olympiakisojen B-alkusarjan ottelussa keskiviikkona. Peli päättyi lukemiin 3-3.

Latvia oli kahden erän jälkeen voitonsyrjässä kiinni, kun se nousi 0-2-tilanteesta 3-2-johtoon. Kolmannen erän alussa Latvian maalivahti Arturs Irbe laski Yhdysvaltain Jordan Leopoldin helpohkon kaukolaukauksen verkkoon.

Olympialaisiin peliluvan viime tingassa saanut, NHL:n päihdekuntoutuksessa ollut Mighty Ducks of Anaheimin puolustaja Sandis Ozolins syötti Latvian maaleista kaksi. Latvian miehistöstä seitsemän pelaajaa on kiekkoillut SM-liigassa.

Ottelun päätuomari oli Suomen Timo Favorin.

Latvia - Yhdysvallat 3-3 (1-2,2-0,0-1)

09.44 Gionta (Liles-Gomez) 0-1 yv.
10.38 Craig Conroy 0-2
13.15 Nizivijs (Ozolins) 1-2 yv.
35.04 Tribuncovs (Ozolins-Nizivijs) 2-2 yv.
35.44 Vasiljevs 3-2
42.01 Leopold (Hedican-Conroy) 3-3

Jäähyt yhteensä:
Latvia 8x2 min, USA 8x2 min.

Torjunnat:
Arturs Irbe L 14+ 7+18=39 John Grahame U 6+10+ 6=22

Päätuomari: Timo Favorin Suomi
Yleisöä: 7851

15.02.2006


Slovakia kukisti Latvian jääkiekossa

Torinon olympialaisten jääkiekkoturnauksen B-alkulohkossa pelaava Slovakian joukkue on vakuuttavassa vireessä. Slovakialaiset kaatoivat Venäjän keskiviikkona 5–3 ja torstaina kukistui Latvia lukemin 6–3 (4–1, 1–2, 1–0). Atlanta Trashersin hyökkääjä Marian Hossa iski torstaina kaksi maalia.

Slovakia karkasi jo runsaan viiden minuutin pelin jälkeen 2–0-johtoon. Latvian Sandis Ozolinsh kavensi ajassa 6.27, mutta tauolle poistuttiin tilanteessa 4–1, kun Pavol Demitra ja Marian Hossa onnistuivat maalinteossa.

Toisessa erässä Latvia kiri jo maalin päähän Martins Cipulisin ja Aleksandr Nizijvsin maaleilla. Kivitalon kokoinen slovakkipakki Zdeno Chara tälläsi kuitenkin ennen toista erätaukoa numeroiksi 5–3.

Hossa viimeisteli loppunumerot 6–3 kolmannen erän puolivälissä.

Jan Lasak torjui Slovakian maalilla 25 laukausta. Yhdysvaltoja vastaan loistanut Latvian Arturs Irbe pysäytti torstaina 19 laukausta.

B-lohkon toisessa kamppailussa Yhdysvallat nujersi Kazakstanin 4–1 (3–0, 0–0, 1–1). Yhdysvaltain maalit kirjattiin Bill Guerinille, Brian Rolstonille, Brian Giontalle ja Mike Modanolle. Kazakstanin maalin teki ylivoimalla Jevgeni Koreshkov.

B-lohkon kärjessä on Slovakia. Pisteen Slovakiaa perässä oleva Yhdysvallat on toisena.

16.02.2006


Kovaltshuk iski neljä maalia

Venäjän nuoret hyökkääjät olivat vireessä jääkiekon miesten olympiaturnauksessa Latviaa vastaan. Venäjä voitti B-lohkon ottelun suurinumeroisesti 9-2 (3-1, 3-0, 3-1). Latvia joutui roikkumaan koko pelin taitavien venäläisten perässä.

Venäjän joukkueesta 22-vuotias Ilja Kovaltshuk teki neljä maalia sekä Aleksandr Ovetshkin, 20, ja 19-vuotias Jevgeni Malkin kumpikin yhden. Kakkosketjun keskusmies Aleksei Jashin kokosi 1+2 pistettä.

Venäjän taidokkuutta korostaa se, että joukkue teki yhdeksästä maalistaan kahdeksan tasakentällisin. Vain Maksim Sushinskin 2-0 syntyi ylivoimalla. Laukaukset 39-11 voittaneen Venäjän tehokkuus tasakentällisin on poikkeuksellista, sillä maalit tehdään nykyjääkiekossa yhä useammin erikoistilanteista.

Venäjän maalilla pelasi kolmannen ottelunsa peräkkäin Jevgeni Nabokov. Hän oli pitänyt nollan Ruotsia ja Kazakstania vastaan, mutta SM-liigassakin pelannut Latvian Aigars Cipruss rikkoi Nabokovin nollataian ensimmäisen erän puolivälissä alivoimalla.

Latvian maalivahtina aloittanut Arturs Irbe sai tarpeekseen Venäjän johtaessa 5-1. Loput ottelusta Latvian maalilla pelasi Sergejs Naumovs.

Venäjä-tappiolla viimeisetkin mahdollisuutensa jatkoon menettänyt Latvia pelaa Kazakstania vastaan tiistaina.

19.2.2006


Irbe ei pelaa Latvian MM-kisoissa 2006

Uutinen harmittaa varmasti Irben faneja ja sillä kisat järjestetään ensimmäistä kertaa Itsenäisessä Latviassa ja Riikassa joka on Irben kotikaupunki. Valitettavasti Irbellä on polvivamma. Irbe ilmoitti asiasta huhtikuun puolenvälissä. Kirjoitti Jääkiekkolehti.

??.04.2006


Jääkiekko on iso osa Latviaa

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF olisi voinut myöntää 2006 MM-kisat pöllömpäänkin paikkaan kuin Latvian Riikaan. Daugava-joen halkaisemaa kaupunkia on tituleerattu pohjoisen Pariisiksi, eikä aivan syyttä. Kulinarismi, viini- ja kahvilakulttuuri, taiteet ja naiskauneus ovat arvossaan Baitian hehkeässä pääkaupungissa. Katukahviloitten ja arkkitehtuurin suhteen välittyy henkinen napanuora myös Prahaan tai Wieniin.

Vanha kaupunki ja uudelleen henkiin herätetyt jugend-korttelit luovat takautuvaa mielikuvaa keskiaikaisen porvariston hillitystä charmista. Ajasta, jolloin vauras porvaristo loi leimansa kaupungin arkkitehtuuriin. Riian monikulttuurisessa atmosfäärissä näkyy edelleen myös vahva slaavilalsuuden vaikutus eikä vähiten siksi, että asukkaista puolet kuuluu venäläisväestoon. Slaavilainen perimä korostuu myös sitä enemmän, mitä pidemmälle satunnaisen matäkailijan tie ydinkeskustasta vie. Neuvostovallan aikaisia lohduttomia ja raihnaisia rakennuksia löytyy vain muutaman kilometrin päässä keskustasta.

Riian prameus peittääkin alleen sen, että Latvia on edelleen EU:n köyhin jäsen. Bruttokansantuote on vain kolmasosa esimerkiksi Suomen tasosta. Maassa on 2,4 miljoonaa asukasta, joista 800 000 on asettunut Riikaan. Yleisen tietämyksen mukaan koko kansasta vain noin 30 000 ihmistä on millä tahansa mittapuulla mitattuna varakkaita ja koko tämä hyvinvointiväesto on pakkautunut vanhaan kaupunkiin tai sen valittömään läheisyyteen.

Kun latvialaisen palkansaajan keskimääräinen kuukausiansio on vain 250 latia (noin 400 euroa), voidaan varakkaan väeston ansioihin lisätä nolla perään. Ja bruttona käteen. Veron kierto kun on skeptikkojen mielestä Latvian epävirallinen kansallisurheilu.

Se virallinen kansallisurheiluhan on Jääkiekko. Maailmassa on vain kolme maata, jossa jääkiekko nauttii ykköslajin asemasta: Kanada, Suomi ja Latvia. Latviassa jääkiekolla on monilla tapaa erikoisasema. Erikoispiirre on, ettei edes maan jalkapallomaajoukkueen selviytyminen vuoden 2004 EM-lopputurnaukseen järkyttänyt lajien välistä hierarkiaa. Jääkiekon asema hakattiin kiveen maan itsenäistymisepisodin aikana. Pohjaa löytyi, kun jo Neuvostoliiton pääsarjassa Riian Dynamon ja Moskovan ZSKA:n ottelut olivat aikanaan elämää suurempia taistelukenttiä. Puna-armeijan seura ZSKA edusti riikalaisille pahan kasvoja - symbolia miehittäjälle. Uhmahenkeä osoitti Dynamon suurin tähti Helmut Balderis, joka ei suostunut siirtymään Riiasta Moskovaan millään ilveellä. Neuvostoliiton maajoukkueessa Balderis sentään pelasi, tosin varsin vastahakoisesti. Neuvostovallan ikeestä irti pyrkineet kansalaiset ottivat jääkiekkomaajoukkueen itsenäisyyspyrkimyksien symboliksi ja patrioottisen maalivahdin Arturs Irben vapauden esitaistelijaksi.

Irbe oli mukana vuonna 1989, kun kaksi miljoonaa balttia muodosti ihmisjonon Tallinasta Vilnaan saadakseen maailman huomion itsenäistymispyrkimyksilleen. Vuoden 1990 Bernin MM-kisojen päätteeksi maalivahti esitti yksinäisen protesti riisumalla MM-finaalin jälkeen Neuvostoliiton pelipaidan yltään ja repimällä sen. Ja kaksi vuotta myöhemmin Irbe oli Riian parlamenttitalon barrikadeilla uhmaamassa neuvostopanssareita. Kansallisankariksi pääsee vähemmästäkin.

Ei siis mikään ihme, että jääkiekko - tai itse asiassa jääkiekkomaajoukkue on asemansa latvialaiseen sielunmaisemaan segmentoinut. Maan kansallisessa sarjassa ei suurilla yleisömassoilla juhlita, mutta maajoukkuetta seurataan tarkemmin kuin mitään muuta koko maassa. Miettiä sopii skitsofreenista lahtökohtaa, jossa 250 latin kuukausipalkkaa nauttiva duunari venyttää jokaista senttiä päästäkseen seuraamaan jääkiekko-otteluita, jotka vievät suurimman osan tienesteistä. Kovan luokan sitoutumista, sanoisin.

??.04.2006


Latvialla pitkä kiekkoperinne

Latvia pelaa jääkiekkoilun MM-kisojen A-sarjassa kymmenennen turnauksensa peräkkäin. Maan kiekkoperinne nojaa kuitenkin vuosikymmeniä taaksepäin.

Latvia oli mukana jo Prahan MM-kisoissa 1933, ja sijoitus oli kymmenes. Maa osallistui samalla vuosikymmenellä vielä neljään MM-turnaukseen, kunnes Neuvostoliiton 1940 alkanut miehitys pani pisteen Latvian itsenäiselle urheilutoiminnalle.

Miehityksen aikana latvialaiskiekkoilun itsetuntoa puolusti aikansa tähtihyökkääjiin kuulunut Helmut Balderis. Vuonna 1952 syntynyt Balderis oli 1970-luvulla Neuvostoliiton maajoukkueessa voittamassa maailmanmestaruuksia.

Balderis ehti ennen Neuvostoliiton 1990-luvun alun hajoamista pelata kauden 1989-1990 Pohjois-Amerikassa Minnesota North Starsissa, joten hän oli ensimmäinen latvialainen jääkiekkoilija NHL.ssä. Helmikuussa Torinossa Latvian olympiajoukkueessa pelannut puolustaja Sandis Ozolins on ainoa latvialainen pelaaja, joka on voittanut NHL:n Stanley cupin. Ozolinsin huipennus osui kesään 1996 Colorado Avalanchessa.

Neuvostoliiton joukkueessa maailmanmestaruudet 1989 ja 1990 voittanut maalivahti Arturs Irbe on pelannut latvialaisista pisimmän NHL-uran, 13 kautta vuodesta 1991.

Latvian NHL-pelaajista myös SM-liigassa ovat pelanneet puolustajat Karlis Skrastins ja Kaspars Astashenko sekä hyökkääjä Aleksandrs Kercs. Astashenko voitti tänä keväänä Suomen mestaruuden Hämeenlinnan Pallokerhossa.

Latvia nousi MM-kisojen A-sarjaan 1996. Maan parhaat saavutukset ovat seitsemännet sijat 1997 Suomen ja 2004 Tshekin järjestämistä MM-turnauksista. Tshekissä Latviaa valmensi Suomen 1995 MM-kultaan luotsannut Curt Lindström.

Latvialaisille kaikkien aikojen tärkein ja ikimuistoisin arvokisaottelu on MM-kohtaaminen Venäjää vastaan Pietarissa 2000. Latvia voitti entisen alistajansa 3-2 ja romahdutti ennakkosuosikki Venäjän turnauksessa 11:nneksi. Latvia sijoittui Pietarissa kahdeksanneksi.

02.05.2006


Arturs Irbe Slovakiaan

Arturs Irbe pelasi syksyn aikana SK Riga 20:ssa, Latviassa. 15. Tammikuussa Irbe siirtyi HK Dynamax Oil Nitraan, Slovakian Extraliigaan. Irben debyyttiottelu HK Nitran jäähallissa oli täpö täynnä ihmisiä katsomassa ex-NHL pelaajaa. HK Nitran virallinen sivut http://www.hknitra.sk

15.01.2007


HK Nitran kokoonpano

MAALIVAHDIT
1 Arturs Irbe 02.02.1967 173 cm 85 kg
2 Branislav Konrád 10.10.1987 188 cm 77 kg
47 Jozef Racko 30.01.1984 184 cm 92 kg

PUOLUSTAJAT
4 Stanislav Doskocil 08.05.1987 cm kg
6 Jozef Kovácik 01.01.1980 178 cm 85 kg
9 Tobias Ablad 02.04.1971 180 cm 92 kg
14 Ján Kurej 16.08.1987 cm kg
18 Juraj Liska 03.10.1985 188 cm 91 kg
23 Martin Petrina 09.08.1980 178 cm 85 kg
24 Ivan Svarny 30.10.1984 187 cm 95 kg
41 Marek Topoli 29.01.1978 187 cm 87 kg
42 Daniel Spacek 09.01.1986 175 cm 65 kg
55 Milan Balis 08.06.1988 185 cm 82 kg
68 Dmitry Suur 25.02.1975 180 cm 96 kg

HYÖKKÄÄJÄT
3 Miroslav Pupák 20.01.1985 176 cm 83 kg
10 Martin Domian 15.01.1987 178 cm 81 kg
12 Ivan Racek 18.08.1981 189 cm 82 kg
14 Slavomír Pavlicko 11.06.1972 176 cm 75 kg
15 Andrej Kmec 24.07.1977 185 cm 87 kg
16 Matús Chrenko 22.04.1982 186 cm 81 kg
19 Garip Saliji 07.03.1982 175 cm 82 kg
21 Jozef Mihalik 09.12.1979 179 cm 85 kg
26 Marek Slovák 23.09.1988 175 cm 70 kg
32 Miroslav Stefanka 23.09.1973 187 cm 87 kg
48 Viliam Cacho 11.12.1977 177 cm 82 kg
78 Martin Vozdecký 11.05.1978 180 cm 86 kg
82 Lubomír Kolník 23.01.1968 184 cm 88 kg
91 Samir Saliji 03.03.1984 184 cm 90 kg

15.01.2007


Irben jääkiekkoura kenties hiipumassa

Jääkiekkomaalivahti Arturs Irben ura on alamäessä. 40-vuotias latvialainen jätti viimeisimmän seuransa, Slovakian Extraliigassa pelaavan HK Nitran, koska ei hyväksynyt joukkuejohdon päätöstä syrjäyttää hänet pelaavan maalivahdin tontilta.

Irben pelit eivät ole sujuneet nitralaisjoukkueessa, sillä hän päästi taakseen 22 maalia kuudessa ottelussa.

- Tämä on selvästi pettymys, koska hän maksoi meille paljon rahaa. En ymmärrä, miten hän voi riskeerata maineensa tällä tavalla. Emme voi vaarantaa kauttamme odottamalla sitä, saavuttaako hän uudelleen kuntonsa, valmentaja Jan Plandora tuskaili.

HK Nitra on runkosarjan päätyttyä kymmenen joukkueen sarjassa seitsemäntenä. Pudotuspelit kahdeksan parhaan joukkueen kesken alkavat maanantaina.

Entinen NHL-kiekkoilija Irbe kantoi maansa lippua viime vuoden talviolympialaisissa Torinossa.

26.02.2007


Arturs Irbe Washingtonin palvelukseen

NHL-seura Washington Capitals on ilmoittanut palkanneensa maalivahtivalmentajakseen latvialaislegenda Arturs Irben. Tehtävässä Irbe korvaa Dave Priorin, joka irtisanoutui hiljattain. 12 vuotta Capitalsia palvellut ex-maalivahtivalmentaja Dave Prior lopetti “viettääkseen enemmän aikaa perheensä kanssa” NHL.comin mukaan.

Irbe, 42, pelasi NHL:ssä 13 kautta ja edusti San Josea, Dallasia, Vancouveria ja Carolinaa. Neuvostoliiton paidassa Irbe voitti MM-kultaa 1989 sekä 1990 ja Latviaa hän edusti olympiakisoissa Salt Lake Cityssa 2002 sekä Torinossa 2006 useamman MM-turnauksen ohella. Pelaajauransa Irbe lopetti 2007.

13.8.2009